Tässä nimenjulkkari-illan fiiliksiä! Kuvat on ottanut ihana kuvaajamme Susan Heikkinen. Jos haluat käyttää jotain kuvista muistathan mainita hänet kuvan yhteydessä. Kiitokset illan boolitarjoilusta menevät Mixtec Oy:lle, nam!

Viime keväänä aloitin toisen vuoteni tuottajana valitsemalla käsikirjoitusta, joka päätyi lopulta kymmenien mutkien ja umpikujien ja kiertoteiden kautta Kansallisteatterin lavalle. Uusi paikka toi mukanaan paljon uusia juttuja, myös sellaisia ylläreitä, joihin ei osattu varautua. En olisi ikinä arvannut, että lähettelen musiikkilupapyyntöjä ympäri maailmaa, chattaan verkkokaupan teknisen tuen kanssa useasti päivässä tai vuokraan välineistöä miksaajille, brändäyksestä puhumattakaan. Reilun sadan hengen ryhmäyttäminen ja tiiviin speksiperheen luominen vaati meiltä tuottajilta myös hieman uusia ideoita.

Humanistispeksin tuottaminen on ollut yksi antoisimpia kokemuksiani opiskeluajalta. Olen oppinut valtavasti uutta: sisäinen excelvelhoni on tullut esiin ja tiedän teatterimusiikkiluvista yhtä sun toista (ja että ne ylipäätään eroavat muista musiikkiluvista). Moni tuottamisessa tarpeellinen taito oli kuitenkin jo olemassa, niitä tuli vain sovellettua eri tavoin tai eri mittakaavassa. Jos selviää opiskelijabudjetilla seuraavaan opintotukeen, pärjää todennäköisesti myös speksin budjetoinnin kanssa.

Aina ei kuitenkaan ollut helppoa. Jossain vaiheessa takaiskuja tuli siihen tahtiin, että teki mieli syödä havunneulasia ja painua peiton alle odottamaan toukokuuta, mutta sitä varten oli ne ihmiset. Kun tuntui, ettei jaksa kirjoittaa enää yhtään sähköpostia johon ei saa vastausta, joku tiimipäälliköistä ilmoitti tiiminsä olevan kultaa ja mirhamia tai tuottajakollega laittoi viestin että saatiin muuten se Mulan. Kun tuntui, ettei mikään määrä kahvia saa hereille, aamiaiskokouksessa vastapäätä istuva kollega lupasi selvittää apurahaviidakon (vaikka näytti aivan yhtä väsyneeltä).

Parasta tuottaja-ajoissa oli, että sain tehdä töitä mahtavien tyyppien kanssa. Näillä ihmisillä on niin paljon taitoa, intohimoa ja uskallusta, että siitä sai energiaa pitkäksi aikaa. Ilman heitä tuottamisessa ei olisi mitään järkeä. Heidän takiaan kaikki unettomat yöt ja aikaiset herätykset ja itku ja hampaidenkiristys on ollut sen arvoista. Ja ystävyys säilyy tämän jälkeenkin.

Lopuksi haluan lainata rakasta tuottajakollegaani Sampsaa, joka muotoili tuottajan tunteet runoksi:

Mietitkö vielä pitäsikö hakea? No pitäisi, koska meillä on maailman parhaat tiimipäälliköt!

Eilen tapahtui jotain. Homma tuli vähän puun takaa ja yllätti pienen tuottajan (tai neljä). Hetken jo ajattelimme, että tämän asian selvittämiseen menee ainakin pari viikkoa. Mutta kuinkas sitten kävikään? Tiimipäälliköt tulivat apuun, ja homma saatiin hoidettua hetkessä. Tuottajana voi vain olla ylpeä ja onnellinen tästä jengistä, jonka riveissä seisoo.

Tämän produktion tiimipäälliköt ovat huikeita. Jokainen on lahjakas, taitava ja innostava omassa jutussaan ja antaa perheellemme kaikkensa. Jokainen on kannustava ja saa tiimimme tuntumaan kodilta. Jokainen saa nauramaan ja itkemään, ilosta, onnesta ja toisinaan raivostakin. Joskus ärsyttää, kun yksi puhuu lakkaamatta tai toinen ei yhtään, joskus ollaan eri mieltä ja joskus keskustelu käy kiivaana. Silti tässä tiimissä on turvassa, tuntee olevansa rakastettu ja juuri siinä missä pitää. Tuntuu juuri siltä, mitä se on: perheeltä. Silloin tällöin kuultu nimitys speksiperhe ei siis ole aivan tuulesta temmattu käsite.

Miksi siis kannattaa hakea mukaan? No koska: Meillä puhalletaan yhteen hiileen. Meillä autetaan yli tiimirajojen, halataan kun toisella on iloja tai suruja, nauretaan, rakastetaan, itketään ja hassutellaan. Meillä ilahdutaan toistemme näkemisestä lyhyen tai pitkän tauon jälkeen, meillä puhutaan ja kuunnellaan, meillä vietetään aikaa yhdessä. Meillä on mahtava tiimi ja meillä tehdään yhdessä maailman parasta teatteria.

Tuotanto on käynnistynyt jo keväällä tiimipäälliköiden, tuottajien ja käsikirjoituksen kanssa.  Koko kesän tiimi on hionut teosta, joka on jo muutamien kuukausien aikana ylittänyt koko ryhmän odotukset. Vauhtia otetaan edellisten vuosien menestyksistä ja kierrokset kovenevat. Ei millään malttaisi enää odottaa, ja onneksi ei tarvitsekaan!

Ohjaajan rooli vaihtelee prokkiksesta prokkikseen, teoksen hengestä riippuen, mutta yleisesti ohjaajan osaan kuuluu kokonaisuuden hallinta ja eri osien sovittaminen yhdeksi sulavaksi teokseksi. Ohjaaja näkee lavastuksen, kuulee musiikin, elää tapahtumat hahmojen kanssa ja miettii siinä sivussa budjettia sekä aikatauluja.

Yksi tosiasia on muovannut omaa rooliani tulevassa produktiossa: humanistispeksi on perhe ja alati laajeneva yhteisö. Ohjaajana minä toimin työnjohtajana, sparrausparina ja yhteisen vision soihdunkantajana, mutta loistava esitys saavutetaan monen lahjakkaan mielen yhteistyöllä. Minulla on jo nyt ollut ilo työskennellä useamman tiimin kanssa, ja todistaa kuinka hieno ajatus muovautuu loistavaksi hyppiessään mielestä toiseen.

Tänä vuonna useampi speksi on löytänyt myös uuden kodin tuoreesta speksiklusteri Omsartista, joten uutta ja jännittävää on luvassa niin uusille kuin vanhoillekin. Tämän vuoden produktio on jo hyvässä vauhdissa ja vauhti vain kiihtyy. Jotain suurta on nyt tekeillä, sen tuntee luissaan.

Eli jos haluat olla mukana luomassa jotain ainutkertaista ja unohtumatonta sekä sinulle että kaikille tuleville katsojille, tule mukaan.

Tämä on kutsuhuuto. Me tehdään tämä, täysillä. Tässä ja nyt, yhdessä.

Rakkaudella,  ohjaaja Mari Ala-Nikkola