Humanistispeksi

Ikioma ateria

lokakuu 13, 2017lokakuu 14, 2017 myrrekettu

Viime keskiviikkona koko produktio kokoontui ensimmäistä kertaa yhteen speksiäisten eli speksin fuksiaisten merkeissä. Oli siis myös muonitustiimin ensimmäinen kerta esittäytyä parrasvaloissa. Isolle, moniruokavalioiselle joukolle ruoan valmistaminen on oma taiteenlajinsa. Taitava muonitustiimimme oli päätynyt täydelliseen ratkaisuun: ruokalajeihin, jotka jokainen syöjä voi koota itselleen sopiviksi. Tässä, hyvä lukijakunta, illan menu (määrät voit kokatessasi laskea syöjien määrän mukaan omatoimisesti):

Alkupalana / joka välin palana naposteltavia omissa kulhoissaan

manteleita, hasselpähkinöitä, mulperimarjoja, goji-marjoja

Omat naposteltavamme hankimme Ruohonjuuresta, sieltä niitä löytyy runsas valikoima. Lisää joukkoon oma lempparisi, jos se puuttuu ja muista pestä kädet ennen napostelemista!

Pääruokana pastasalaatti

keitetty pasta (gluteeniton tai normaali syöjien ruokavaliosta riippuen)

toinen20171011_195120 — Näin tyytyväisiltä näyttivät muonitustiimiläinen Sebastian ja muonituspäällikkö Venla valmiita ruokia katsellessaan! Kuva: Susanna Kalliola

rucola

salaatti

kurkkuviipaaleet

tomaattiviipaleet

artisokansydämet

Hesburgerin valkosipulikastike

Omissa kulhoissaan:

paahdettua porkkanaa

kidney-papuja

viipaloituja vihreitä oliiveja

punasipulisilppua

Jälkiruoka:

Speksiäisten aikataulun vapaamuotoisuuden vuoksi tilaisuudessa tarjoiltiin vain pääruokaa ja naposteltavia, mutta muonituspäällikön mielestä tähän sarjaan olisi sopinut niin ikään itse koottu jälkiruoka eli hedelmäsalaatti.

Hedelmäsalaatti erillisissä kulhoissa:

omenaa

päärynää

banaania

ananasta

mandariinia

mangoa

Tarjoile valitsemasi juoman kera! Nautinnollista iltaa

Reseptit: Venla Siikaniemi ja muonitustiimi

Kansikuva: Karoliina Heikkinen

produktio/18/speksirakkaus/tapahtumat

Ensitapaamisen tuntua

syyskuu 30, 2017syyskuu 30, 2017 myrrekettu

On lauantai 23.9. Uuden ylioppilastalon Mannerheim-salin lattialla istuskellaan sikin sokin asettautuneina. Huoneessa kaikuu kupliva hermostus ja aamuinen kahvinkaipuu. Sitten tulee hiljaista, sali pysähtyy kuuntelemaan tuottajan ohjeita ja niin alkavat Humanistispeksin 2018 pääsykokeet. Ne jatkuvat ritisevällä odotuksella, juttuhetkillä uusien tuttavuuksien kanssa, toinen toistensa tukemisella ja omaan vuoroon valmistautumisella. Yksi lurittaa muutaman säkeen äänensä avaamiseksi, toinen venyttää lonkankoukistajansa vielä kerran, kolmas käy läpi mielessään, mitä vastaisi tiimipäällikkönsä kysymyksiin haastattelussa.

Tiimistä riippumatta varmaa on se, että jännitys tiivistyy niin pöytien edessä kuin takana; niin hakijoiden kuin tiimipäälliköidenkin vatsoihin on muuttanut perhosperhe.

Kuvat: Anniliina Lassila

kokemuksia/muistoja/speksirakkaus/yleinen

Speksijäärän jorinoita

syyskuu 14, 2017syyskuu 15, 2017 myrrekettu

Ennen ei ollut kaikki paremmin. Humanistispeksin ensimmäisiä pyllähdyksiä ja haparoivia askeleita seuranneen silmin voin sanoa, että valtava matka on kuljettu. Tänä aikana speksi on kasvanut, paisunut, oppinut ja erehtynyt ja erehtynyt taas uudestaan ja me speksiläiset olemme muuttuneet sen mukana. Tie on kulkenut Malmitalolta Kansallisteatteriin ja Savoyihin, mutta yksi on pysynyt: speksirakkaus.

Speksi yhdistää kaksi lempiasiaani: improvisaation ja musikaalit. Musiikki tuo speksiin tunnetta ja elämyksiä, omstart-huutojen ansiosta jokainen ilta lavalla, verhoissa tai katsomossa on aina erilainen ja aina on uusia läppiä, jotka saavat nauramaan kippurassa.

enskariIMG_2888 Ensimmäisessä toteutuneessa humanistispeksissä Aallonharjalla istuin vain yleisössä. Sinne minut oli raahannut siskoni Tuuli, joka oikeastaan yksinään toimi lavastus- ja puvustustiiminä. Tekijöille ehkä kaikki oli uutta ja hankalaa, mutta katsojana fiilikseni oli kuin laulussa Putte Possun nimipäivistä: kunpa oisin saanut olla mukana. Energia ja ilo täyttivät lavan ja siitä oli aivan pakko päästä osalliseksi.

Toisessa speksissä Kuolema on katettu tulin jo vetäistyksi käsikirjoittajaksi ja sanoituspäälliköksi. Huseerasin myös lavalla näyttelemässä ja siirtelemässä lavasteita. Tunne oli jotakin sähköistävää ja ihmeellistä: katsoa, kuinka käsikirjoitus ensin synnytettiin ja näyttelijät ottivat hahmot omakseen ja herättivät ne eloon. Karun Malmitalon sijaan päästiin kulttuuriareena Gloriaan. Takahuoneessa maskeerattiin, pukeuduttiin ja kuhistiin jännittynyttä odotusta. Lavalla tyylikkäiden lavasteiden keskellä sen vasta tajusi, kuinka pitkälle koneelle naputellut sanat olivat johdattaneet.

emilianuutinen

Ensimmäisen speksini jälkeen en enää pystynyt päästämään irti. Nyt olen käsikirjoitustiimissä jo neljättä kertaa, sanoitustiimiä johdin kolme vuotta, neljäntenä olin kakkosena ja sanoitustiimiläisenä kahdesti; lisäksi vietin neljä speksiä lavalla statistoimassa. Samalla speksi on aikuistunut: kun ennen pieni porukka teki mitä kukin osasi ja yritti sitäkin mitä ei osannut, nyt Humanistispeksin produktioihin on niin kovasti halukkaita, että tiimien jäsenet valitaan tiukkojen kokeiden ja seulan lävitse. Näyttelijöiden pääsykokeet eivät eroa pahemmin TEAK:in pääsykokeista, visutiimiläiset esittelevät päälliköille portfolioitaan, halukkaat sanoittajat koesanoittavat ja muusikot ja laulajat esittävät taitojaan. Muutamissa vuosissa Humanistispeksi on syntynyt tyhjästä ja kohonnut merkittäväksi tekijäksi speksikentällä, speksiksi, johon mukaan pääseminen on etuoikeus ja joka voi ylpeästi pistää parastaan tärkeimpien teatterien lavoilla.

Vaikka Humanistispeksi on kasvanut niin suureksi ja kimmeltäväksi, sen sydän on pysynyt ennallaan. Meitä muutamia vanhoja jääriä on yhä riippumassa nilkasta kiinni mutta uusia innokkaita tulee joka vuosi. Humanistispeksi on tasa-arvoinen yhteisö, jonka jokaiseen produktion valintakokeissa kaikki ovat samalla viivalla. Kaverisuhteet tai vanhat uroteot eivät paina, vaan jokaisen produktion alussa ovet ovat auki uusille lahjakkuuksille ja vaikka ei aina mahtuisi haluamiinsa tiimeihin mukaan, yhdistyksessä tai speksiperheessä on silti aina innokkaalle paikka vapaana.

Mitä on Humanistispeksi? Se on istumista Klusterin tahmaisella lattialla villasukat jalassa ja itkemässä yhdessä fiilisringissä. Se on hyppimistä pöydällä kun ympärillä lauletaan tuttuja omia sanoja ja tapaillaan vanhaa koreografiaa. Se on sitä, että monesta tulee yksi ja kaikesta suurempaa.

Hiukset2 — Usean vuoden speksiläinen Sini Helminen

kokemuksia/muistoja/speksirakkaus/tuottajat

Speksimatka kolmessa muistossa

syyskuu 8, 2017syyskuu 8, 2017 myrrekettu

Uuden Humanistispeksin produktion haut ovat käynnissä. Nyt on aika katsoa ajassa taaksepäin ja muistella menneitä speksiproduktioita. Tulevan produktion tuottajat Timi Ritvasalo, Taru Jäntti ja Alina Tolvanen ovat tiivistäneet omat speksimatkansa kolmeen heille tärkeään muistoon menneiltä vuosilta.

Timi

Speksin tekemiseen vaaditaan käsittämätön määrä työtä ja rakkautta. Tammikuussa 2014 olin mukana ensimmäisissä koko produktion läpimenoissa. Hämmästyin siitä, kuinka valtava produktio speksi onkaan. Olimme näyttelijöiden kanssa hinkanneet omassa ryhmässämme, mutta musiikki ja visuaalinen ilme herättivät sen aivan uudella tavalla eloon. Muistan silloin ymmärtäneeni ensimmäistä kertaa, kuinka iso, tärkeä ja merkityksellinen produktio on kyseessä. Kuinka paljon ihmiset ovat valmiita antamaan itsestään yhteisen esityksen onnistumiselle.

Viime vuonna sain kunnian ohjata Humanistispeksin 7. produktion. Vuoden kestävä projekti antoi hurjasti ja opin enemmän teatterista ja itsestäni kuin ehkä yhdenkään aikaisemman vuoden aikana. Hurjaan työrupeamaan kuului myös paljon epävarmuuden ja tiedottomuuden hetkiä. Muistan erään helmikuisen aamun, jona olin seuraamassa esiintyjien tanssiharjoituksia. Huonosti nukuttu yö ja loputtomalta vaikuttava muistio saivat ajattelemaan, että kaikki hajallaan olevat palaset eivät ehkä olekaan sovitettavissa yhteen. Olen oppinut paljon asioita Humanistispeksissä viettämieni vuosien aikana, ja yksi niistä on katsoa pois itsestä kun asiat vaikuttavat mahdottomilta. Nostin katseeni, ja näin esiintyjät, jotka harjoittelivat koreografiaa ennakkoluulottomasti, itsevarmasti, yhdessä. Sen jälkeen en epäillyt enää mitään.

Liityin Humanistispeksiin aikoinaan tehdäkseni teatteria. Huomaan kuitenkin muistojani läpikäydessä, että muistojen keskiössä ovatkin ihmiset. Ihmiset, joiden kanssa olen saanut tehdä intohimoisesti teatteria, katsoa animaatiomaratooneja, kerääntyä kesällä viltille, jakaa meemejä, hiljentyä, olla läsnä toisille ja paljon muuta, joka ei mahdu merkkirajaan. Humanistispeksi on tuonut elämääni ihmisiä, jotka ovat mukanani vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Taru

Yksi tärkeä muisto minulle liittyen speksiin on vuoden 2016 produktion Metsän kenraali. Olin produktiossa puvustamassa sekä tekemässä maskeja ja hiuksia ja katsoessani esitystä huomasin näkeväni koko lavan ihan uudella katseella. Tuijotin ompelemiani vaatteita tarkkaillen, toimivatko ne näyttelijän päällä, kyttäsin, etteivät tanssijoiden kampaukset ala purkautua ja analysoin, miten valaistus vaikutti aiemmin päivällä tekemääni maskiin. Vanhasta ja tutuksi luulemastani teatteriharrastuksesta avautui täysin uusi näkökulma, joka on huomattavasti rikastanut teatteriesitysten katsomista.

Viime vuoden speksin pikkujouluissa muistan ajatelleeni, että enpä ole koskaan ennen ollut juhlissa, joissa olisin oikeasti tuntenut näin paljon ihmisiä. Ja vieläpä näin kivoja ihmisiä.

Ensi-iltakatsomossa istuminen on ihan huikeaa. Ilma on täynnä sähköä ja sisällä kuplii. Tekee mieli huutaa muulle yleisölle että ”minä olen ollut tekemässä tätä! Katsokaa miten hyviä noi kaikki muut on!”. Sama fiiliksen on saanut kokea kahtena viime vuonna. Ja sama fiilis on pakko saada vielä monta kertaa uudestaan.

Alina

Valehtelisin jos väittäisin, että Magian mestari oli ensimmäinen speksi jonka näin, mutta se oli ensimmäinen humanistispeksini. Yhdessä sadan tuntemattoman katsojan kanssa koen siinä hetkessä jotain salaista, yhteistä, ainutkertaista. Jollain tapaa olen osana myös esiintyjien maailmaa. Kuin vahingossa huudan ensimmäisen kerran ”omstart”, ja punastun.

Kaikki mikä kiiltää -esityksestä muistan hiuspuuterin tuoksun. On aikainen aamu, mutta kaikki hehkuvat. Levyt vaihtuvat soittimessa ja ihmiset maskipenkeillä. Juon limsaa toisella kädelläni ja toisella maalaan kasvoja. Siveltimestäni näyttelijä vanhenee 40 vuotta, ja humaltuu. Suljen silmäni ja hengitän lisää hiuspuuteria. Kun on osana jotain tärkeää ja erityistä, sitä tuntee itsensäkin tärkeäksi ja erityiseksi.

Suosikkihetkeni esiintyessä on aina ollut kumarruksissa. Teatterimuseon ilma on kostea ja tahmea, kun Kasvamattomat lähestyy päätöstä. Katson vasemmalle ja oikealle nähdäkseni niin tutuksi tulleet hymyilevät kasvot. Tämä on minun heimoni. Liimaamme kädet yhteen ja kiitämme. Tiedän, että kun juoksemme pois näyttämöltä esitys on mennyttä. Se jää muistoksi Mikä-mikä-maahan, sinne missä muutkin taputetut projektit ovat. Minulla alkaa jo nyt olla vähän ikävä seuraavaa ja sen jälkeistäkin produktiota. Se saa jatkamaan.

Tuottajat — Humanistispeksin 2018 tuottajat Timi Ritvasalo, Taru Jäntti ja Alina Tolvanen

kesäproduktiot/kokemuksia

Lentoharjoituksia

heinäkuu 24, 2017heinäkuu 24, 2017 humanistispeksiry

Speksit ovat upeita, elämää mullistavia ja unohtumattomia projekteja. Ja vain kerran vuodessa.

Humanistispeksi ry on vuosi vuodelta kasvanut suuremmaksi yhteisöksi, johon virtaa teatterista kiinnostuneita lahjakkaita tyyppejä. Ja hirveintä on, että toisin kuin vielä muutamia vuosia sitten, kaikille ei riitä enää tekemistä produktiossa. Ei varsinkaan juuri sitä tiettyä juttua: joku haluaisi kokeilla uutta, toinen kehittyä jossain ja sitten on se yksi juttu, josta on haaveillut salaa jo monta vuotta. Siis mitä tehdä? Vastauksemme: kesäproduktiot!

19959436_10155445870697645_27745182122054032_n 2 Tänä vuonna päätettiin tehdä kaksi hieman pienempää produktiota, jotka olisivat muodoltaan vapaampia. Kesäteatteriproduktioon valitsimme työskentelymuodoksi devising-metodin, jossa lähtökohtana ei ole käsikirjoitus, vaan esitys luodaan yhdessä työryhmän kanssa, harjoitusten ja innostavien teemojen kautta. Jotenkin ohjaaja ja tuottaja päätyivät valitsemaan J.M. Barrien romaanin Peter and Wendy koko produktion lähtöalustaksi, suurimmaksi osaksi sen herkullisen teemavalikoiman vuoksi – osittain vain siksi kun on kiva olla kakara. Ja kuka olisikaan enemmän kakara kuin Peter Pan? Poika. Mies? Poika-mies Pan? Näistä ajatuksista se sitten lähti: kaikki saivat tehdä just mitä halusivat ja saivat apua, jos sitä kaipasivat. Ja sitten vaan koottiin palapeli kasaan ja siroteltiin vähän keijupölyä päälle.

”Olen ensimmäistä kertaa esiintyjänä Humanistispeksin produktiossa. Esiintyminen on kiinnostanut minua jo jonkin aikaa, ja siksi onkin ollut jännittävää sanan kaikissa merkityksissä päästä toteuttamaan omia intressejään. On ollut kuumottavaa ja ihanaa päästä heittäytymään improharjoitteissa ja pyrkiä irtautumaan estoistaan (jos tiedät, mitä tarkoitan…), mistä teki mahtavaa juuri esiintyjäkatraassa vallitseva hyvä fiilis ja kannustava ilmapiiri. Odotan suurella jännityksellä esityksiä, jälleen sanan kaikissa merkityksissä.” – esiintyjä Roosa

Nyt ollaan päästy siihen hetkeen, että ensi-iltaan on vain viikko jäljellä. Kesäkuussa pidettiin vähän kesälomaa, mutta heinäkuussa ollaan treenattu (lue: leikitty) ihan hiki hatussa. Välillä maltetaan mennä sadepäiviä pakoon sisälle ja treenataan ihan aikuisten oikeesti, mutta seuraavana päivänä taas pyöritään nurmikossa. Ja se kaikki tuntuu niin oikealta. Ja niin hirveältä samaan aikaan. Me leikitään, mutta monet kohtaukset on kaikkea muuta kuin leikkiä.

Kasvamattomat-produktio ammentaa henkensä kasvukivuista ja lentoharjoituksista, joita Peter Panin tarina on täynnä. Jokaisella hahmolla on oma kasvukertomuksensa kerrottavana, ja niin on myös jokaisella työryhmämme jäsenellä. Ne tarinat ovat synnyttäneet musiikkia, monologeja ja draamallisia kohtaamisia. Jo pelkästään näiden tyyppien innostus päästä tekemään ja sanomaan asioita on saanut aikaan niin mieletöntä inspiraatiota, ettei voi olla kuin onnellinen ja ylpeä ja odottaa tulevaa.

Kaikki lapset kasvavat aikuisiksi paitsi me! Ensi-ilta on 1.8. klo 19 Teatterimuseolla. Lisätiedot löydät täältä. Iloisia ajatuksia kaikille, ja kohti aamunkoittoa!

äänet/kokemuksia/kuoro/laulu/muistoja/musatiimi/produktio/17/speksirakkaus

Tiimipäällikön leivontanurkka

toukokuu 8, 2017toukokuu 8, 2017 myrrekettu

Nyt kun kevätsäät ovat alkaneet vihdoin helliä, alkaa samalla tehdä mieli kokeilla jotakin uutta ja seikkailuntuoksuista. Löysinkin pöytälaatikkoni kätköistä yhden kaikkien aikojen lempiresepteistäni: taustalaulupäällikön leivontaohjeen! Sopii erityisesti suurempaan nälkään ja on pitkän valmistusaikansa johdosta erityisen maukas.

Taustalaulupäällikköohje

1 hengelle

Valmistusaika: noin 9 kk.

Ainesosat:

Taikina:

1 taustalaulutiimi
1 bändi
11 laulavaa näyttelijää
4 dl nuotteja
3 dl nuottien uusia versioita
1 litra treenejä
4 dl tiimipäällikkökokouksia
7,5 dl läpimenoja
2 dl saunailtoja (myös kaljaillat ok)
1 rkl WhatsApp- ja Facebook-keskusteluja

Kuorrutus:

4 dl hiuslakkaa
2 tl jännitystä
ripaus epävarmuutta
kehuja

16196713_1233120360107791_1738150695_o

Ohje:

Kiipeä pääsykoeviikonloppuna Uuden ylioppilastalon viidenteen kerrokseen ja valikoi sieltä huolella taustalaulutiimi. Itse valitsin lopulta neljä laulajaa, joista tuli aivan ihana tiimi! Tämä on erityisen tärkeä vaihe, sillä tiimi luo pohjan taustalaulupäällikölle. Kun tiimi on valittu, laita se kattilaan ja sekoita mukaan nuotit sekä noin kolmasosa treeneistä.

Heitä mukaan bändi, muutama desi treenejä lisää ja nuottien uudet versiot. Tämän jälkeen kuumenna, kunnes seos alkaa kiehua. Kannattaa antaa sekoituksen porista pari kuukautta kannen alla, sillä se käyttää yleensä puolet ajastaan ylimääräiseen säheltämiseen ja jammailuun varsinaisen työskentelyn sijaan. Tämän jälkeen lisää mukaan laulavat näyttelijät ja loput treenit. Keittämisen aikana kattilan reunoille alkaa muodostua speksirakkautta.

Kaada seos suureen kulhoon ja ripottele läpimenot mukaan. Anna seoksen levätä muutama päivä niin hapettomassa tilassa kuin mahdollista – esimerkiksi Mannerheim-sali käy hyvin.

Lisää mukaan tiimipäällikkökokoukset, saunaillat sekä viimeisenä erilaiset Whatsapp- ja Facebook-keskustelut levottomilla jutuilla ja gif-animaatioilla höystettyinä. Sekoita taikinaa ohjaajalle, tuottajille, muille tiimipäälliköille ja erityisesti näyttelijöiden lauluohjaajalle osoitetuilla kysymyksillä. Kaada taikina jännityksellä jauhotettuun vuokaan ja laita uuniin pariksi viikoksi, jotta tunnelma ehtii kohota.

Ota esiin teatterilava ja kumoa valmis taustalaulupäällikkö sen takaosaan. Tunnistat onnistuneen päällikön siitä, että se pysyy pystyssä eikä pyörry tai luiki pakoon. (Jos valmiissa päällikössä esiintyy näitä piirteitä, heitä mukaan pari halausta muilta produktion jäseniltä.)

Ennen ensi-iltaa kuorruta päällikkö hiuslakalla ja ripottele päälle pieni määrä epävarmuutta. Esityksen jälkeen laita kirsikaksi päälle yksi muulta produktiolta tai yleisöltä taustalaulajille osoitettu kehu, esimerkiksi: ”Taustalaulajat kuulostaa tänä vuonna hel-vetin hyvältä!” Lisää myös paljon omia kehuja tiimille sekä bändille.

Valmista tuli! Nauti esitysviikon aikana kuohuviinin ja onnenkyyneleiden kera. Maku vaihtelee ajoittain suloisen makeasta kitkerään ja takaisin päättyen lopulta ihanaan karonkassa nautittuun viimeiseen palaan. Jäljelle jää katkeransuloinen toive siitä, että kaiken pureskelun jälkeenkin saisi vielä kokea saman uudestaan.

14939537_10211641097488517_4964156405039387386_o — Vuoden 2017 taustalaulupäällikkö Alli

kokemuksia/muistoja/muonitus/produktio/17/speksirakkaus/tapahtumat

Ruokaa rakkaudella

toukokuu 7, 2017toukokuu 11, 2017 myrrekettu

Humanistispeksi vei minut mukanaan jo fuksivuonna – ja täysin sattumalta. Mitään en tiennyt speksistä etukäteen. Vuodet ovat vierineet, produktiot vaihtuneet ja tässä sitä huomaa edelleen olevan, Humanistispeksin riveissä. Aiempina vuosina olen ollut lähinnä lavalla näyttelemässä, mutta vuoden 2017 produktiossa toimin muonitustiimipäällikkönä. Miksi hypätä parrasvaloista keittiöön? Se selviää nyt.

Neljäs vuosi yliopistolla ja graduseminaari puskee päälle. Ainoana huolenaiheena oli, että miten ehtisin kirjoittaa graduni ja olla silti osa taas mitä huikeinta produktiota. Tuottajat esittivätkin tähän vastauksen: “Leea, lähdetkö muonitustiimipäälliköksi?” Konsultoituani edellisiä muonituspäälliköitä tulin siihen tulokseen, että kyllä, tämä on se minun paikkani tänä vuonna.

18338796_1662981457077697_1961474375_o Muonitustiimipäällikkö on mukana produktiossa alusta loppuun. Uusien ilta, speksiäiset, läpimenot, pikkujoulut, saunaillat, fiilistelybileet ja karonkka olisivat olleet vain laimeaa litkua ilman muonitustiimin panosta. Oli hienoa tuntea olonsa tärkeäksi, koska kukapa ei syömisestä tykkäisi! Muonitus tuo avun sinne missä sitä tarvitaan: esitysviikon takahuoneeseen, tiimipäälliköiden palaveriin, karonkan pikkutunneille. Ruoka yhdistää koko produktion.

Muonitustiimipäällikkönä toimiminen ei vaadi kulinaaritason kokkaustaitoja. Kuten joku viisas on joskus sanonut, itsekin olin lähinnä “vain käsi joka huitoo keittiössä”. Delegoinnin taito on jalo ja on huojentavaa tajuta, että kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Tätä varten on tiimi, johon voi luottaa ja jonka kanssa toimia.

Homma on aika simppeli: jutustellaan 18378717_1662981337077709_175192082_o tiimiin hakevien kanssa, valitaan tiimiin toimiva porukka, ideoidaan yhdessä, käydään kaupassa ja hoidetaan homma kotiin hellojen ja kattiloiden ääressä musiikin tai oman lauluäänen tahdittamana. Budjettia ei tarvinnut liian vakavasti ottaa, kunhan piti huolen, että ostoskorista löytyi aina halpaa sesonkiruokaa. Muonitustiimipäällikkönä päätin toimia lempeän diktaattorimaisesti: jaoin auliisti vastuuta tiimilleni, mutta itselleni kuului aina viimeinen sana. Ja aika usein myös ostosten maksu. (älkää pelätkö, speksi maksaa takaisin.) Ja kuten voi jo hyvin valmiista gradustani päätellä, aikaa jää halutessaan myös opiskelulle.

Reilun sadan hengen produktio, liuta allergioita, vegaaneja ja kaikilla hurja nälkä. Yhtälö voi kuulostaa pahalta, mutta mahtavan tiimin kanssa kaikki luonnistuu. Ja kuten monessa muussakin jutussa, tekemällä oppii. Nyt tiedän, mikä kasvisliemikuutio ei sisällä hiivaa, mitkä sipsit ovat vegaanisia ja että turhan nopeasti hupenevaa sosekeittoa voi jatkaa vedellä. Virheitä sattuu toki kaikille, mutta ruoka on aina maistunut ja kiitoksen ääni kaikunut keittiöön asti. Olen hurjan iloinen siitä, että lähdin muonitustiimipäälliköksi ja sain nähdä uuden puolen produktiosta – sekä kaikki upeat esitykset katsomosta! Suosittelen muonitustiimiä lämmöllä ihan jokaiselle.

18362027_1662981233744386_1920699002_o — Produktion 2017 muonituspäällikkö Leea

produktio/16

Niin kaukana, silti niin lähellä

maaliskuu 23, 2017maaliskuu 23, 2017 myrrekettu

Tämän vuoden produktio oli minulle monella tapaa aivan uudenlainen haaste. Toisaalta olin kaiken ytimessä täysin eri tavalla kuin aikaisempina vuosinani speksissä, sillä tällä kertaa kaikki lähti minun kynästäni. Toisaalta taas olin koko produktion toiminnasta eristyksissä enkä päässyt esimerkiksi seuraamaan yksiäkään harjoituksia, koska olen viettänyt vuoteni opiskelijavaihdossa Hollannissa.

Mietin jo käsikirjoituskilpailun hakuvaiheessa viime keväänä olisiko vaihtoon lähtemiseni este ja kannattaisiko minun edes osallistua koko kilpailuun. Kykenisinkö lähtemään maailmalle ja jättämään kaiken muiden käsiin? Tiesin kuitenkin jo tuolloin ettei vaihtoehtoja ollut, minun oli saatava tarina kerrottua. Niinpä osallistuin eikä riemullani ollut rajoja, kun kuulin että kilpailutyöni oli valittu. Dawsonista tulisi totta!

En kuitenkaan voinut aavistaa, kuinka vaativa kesästä tulisi. Edessä oli kolmisen kuukautta armotonta työtä, vanhojen ideoiden hylkäämistä ja uusien muodostusta, ja kaikki tapahtui niin nopeassa tahdissa että fokus oli helppo menettää. Onneksi ympärilläni oli joukko osaavia ihmisiä joiden mielipiteeseen saattoi luottaa, ja minä ja tiimini toteutimme mahdottoman ja iskimme kultasuoneen kesän kuluessa. Erityisen vaikean kesästä minulle tekivät lähtövalmistelut ja tieto siitä, etten näkisi miten tarina kasvaisi ja kehittyisi yli satapäisen työryhmän käsissä.

En kuitenkaan jäänyt Hollannissa oman onneni nojaan, vaan sain jatkuvasti päivityksiä produktion etenemisestä. Olin innoissani jokaisesta videonpätkästä, maskisuunnitelmasta, miditiedostosta ja pitsihihasta minkä näin. Tein myös yhteistyötä ohjaajamme Timin kanssa ja jatkoin tekstin työstämistä, jotta kokonaisuus toimisi lavalla mahdollisimman hyvin. Minulle oli sanottu ettei tekstistä tulisi tässä ajassa mitenkään kokonaan valmista, ja oikeassa olivat.

Lensin Suomeen seuraamaan esityksiä helmikuussa. Produktion ensi-ilta oli ensimmäinen hetki, jolloin vihdoin näin luomani maailman ja hahmot elävinä, hengittävinä ja niin tuttuina, mutta kuitenkin aivan uudenlaisina. Työ, jonka koko muu produktio oli poissa ollessani vuodattanut tarinaan, hahmoihin, visuaaliseen ilmeeseen, musiikkiin, äänimaailmaan – se teki kaikesta enemmän kuin olin uskaltanut unelmoidakaan. Kokemus oli surrealistinen. Ja juuri siitä speksissä on kyse; yksi ihminen voi suunnitella hienoja asioita, mutta koko työryhmän panos tekee niistä paljon enemmän.

Ja se kaikki lähtee ideasta. Sen ei tarvitse olla mitään suurta, se voi olla kuva, musiikkia, niiden herättämä tunne tai kaikki tämä yhdessä, niinkuin omalla kohdallani kävi. Mutta idean pitää pystyä kasvamaan ja kehittymään sekä omissa että muiden käsissä, ja niin siitä lopulta muotoutuu kokonaisuus, jonka kehtaa viedä ihan lavalle asti. Tärkeintä on luottaa itseensä ja omaan visioonsa, ja antaa itselleen mahdollisuus onnistua. Koskaan ei nimittäin voi tietää mihin pystyy, ennen kuin kokeilee.

kokemuksia/muistoja/produktio/17/speksirakkaus/yleinen

Tänään te saatte kuulla tarinan

maaliskuu 22, 2017maaliskuu 25, 2017 myrrekettu

Kirjoitan blogiin tekstipätkää kolmelta yöllä. Se on eräs persoonani vika, olen jokseenkin tuotteliaampi ilta- ja yöaikaan. Luulen että samoihin aikoihin noin vuosi sitten laitoin hakemukseni Humanistispeksin ohjaajaksi. Elämänrytmini lisäksi hakemuksen laittaminen venyi epävarmuuteni ja epäilyksieni takia. Produktio on lähes vuoden mittainen, enhän minä ole edes ohjannut oikein mitään, ainakaan näin isoa, eihän minusta edes välttämättä ole tähän, pystynkö minä luotsaamaan, osaanko minä opettaa, jajajajajaniin.

Epäilyksistäni huolimatta olin nähnyt unia. Sellaisia, jossa pääsen ihanien ihmisten kanssa luomaan jotain yhteistä ja kaunista. Jokainen kyllästyy epäilyksiinsä joskus, joten minäkin päätin kuunnella uniani.
Uni alkoi tuulesta, joka humisi

maisemassa. Se humisi tyhjyyttä ja lupausta, niin kuin vain uni voi luvata. Yhtäkkiä huomasin, etten nähnyt unta yksin. Minä en edes ollut uneni omistaja. Yksi kerrallaan unen otti haltuun ihminen, joka täydensi maisemaa pala kerrallaan. Tuuli alkoi humista ränsistyneissä taloissa, jotka viimeisillä rippeillään pitivät ylpeyttä yllä. Musiikki alkoi soida, ja se teki ylpeyden ihmiseksi. Askeleet rytmittivät maisemaa, mutta askeleissa ei soinut runsaus ja ilo. Ne kumisivat enää vain laudoista, jotka jäivät ylpeyttään yhdestä naulasta roikkumaan. Astun kapakkaan ja katson paikallisia henkilöitä. Päivä toisensa jälkeen ne muovautuvat yhä eheämmäksi ja eheämmäksi, kunnes lopulta huomaan nämä henkilöt seisomassa Savoy-teatterin lavalla.

Olen loputtoman kiitollinen, että työryhmäni lähti näkemään unta kanssani kokonaisvaltaisesti ja täydellä sydämellä. Katsoessani niin rakasta unta unta Savoyn lavalla jäin monesti kiinni pieniin tarinoihin, jotka koskettivat pienen pieniä, yksittäisiä elementtejä lavalla. Hämmennyin siitä, miten unet voivat lopulta olla totta. Loputtomien prosessien, välietappien, harjoitusviikkojen ja palaverien jälkeen edessäni avautui maailma, joka oli jotain niin kaunista ja ainutlaatuista, etten koskaan olisi voinut uneksia sitä itse. Tarvitsin siihen kaikki ne 100 henkilöä, jotka olivat halukkaita tekemään unestamme parhaan mahdollisen: kauniin ja todellisen.

Kaikki unet haihtuvat mielestä pikkuhiljaa. Esityksistä on kolme viikkoa, ja se on tietysti vaikuttanut muistikuviini. Unen ja todellisuuden raja hämärtyy. Kirjoittaessani risteilen erilaisissa rakkaissa kuvissa, joihin kaikkiin liittyy ainutlaatuinen, rakas joukko ihmisiä. Sillä siitä lopulta on kyse Humanistispeksin ohjaamisessa: saa tehdä töitä ihmisten kanssa, jotka ovat motivoituneita, taitavia ja tekevät vilpittömästi oman parhaansa yhteisen hyvän eteen. Kaiken lisäksi ne ihmiset sattuvat olemaan vielä minulle kovin rakkaita ja tärkeitä. Vaikka yksittäiset kuvat hämärtyvät, tunnen yhä sitä samaa lämmintä, kutkuttelevaa tunnetta jonka kanssa kävelin lopulta pois Savoy-teatterilta.

Näetkö sinä unia? Ihmiset puhuvat liian vähän unistaan. Niitä pitäisi jakaa ja niitä tulisi seurata. Tämä huikea matka on opettanut minut olemaan avoimempi niin omille kuin toisten unille. Jos sinullakin on unia, älä epäröi tarkastella niitä, ja tehdä jotain mahdotonta: muuttaa uni todeksi.

Pian minä päädyn nukkumaan, ja jään kuuntelemaan yhtä tiettyä lähtöön liittyvää kappaletta. Olen moneen kertaan miettinyt sitä ihmistä, joka päätti lähteä hakemaan Humanistispeksin ohjaajaksi, mutta en saa hänestä enää kiinni. Ehkä sitä ite on vaan muuttunu niin, ettei enää tunnista asioita samalla tavalla ku ennen. Sitä keittää teetä, laittaa jalat veteen ja toteaa: aikansa kutakin.

kokemuksia/muistoja/produktio/17/speksirakkaus/tuottajat

Maailman rakkain haaste

maaliskuu 11, 2017maaliskuu 11, 2017 myrrekettu

Vuoteni Humanistispeksin 2017 tuottajana alkoi melko yllättäen ja pyytämättä. Huomasin maaliskuun lopulla Facebookissani rekrytointivastaavan viestin, että speksiin oli juuri valittu kaksi tuottajaa ja tarvittaisiin vielä yksi lisää. Olisinko kiinnostunut?

Kuten niin monelle muullekin, oli edellisen vuoden produktio Metsä ollut minulle tärkeä ja olin oppinut tuntemaan, miten hieno yhteisö speksi on. Siksi vastaukseni kysymykseen oli lopulta yhdessä yössä valmiiksi mietitty: ”Joo, kyllä mä siihen rupean.”

Aika nopeasti sain huomata speksituottajan 17204442_1263047370410327_299554232_n
työsaran niin laajaksi, että ihan kaiken siihen kuuluvan oppisi oikeastaan vain speksiä tuottamalla. Pestin laajuus oli helpottava havainto siinä mielessä, että oikeastaan kaikki oma käytännön kokemus teatterin, ryhmänohjauksen ja projektityöskentelyn saralta oli mahdollista soveltaa mukaan samaan soppaan. Sain samaan aikaan huomata osaavani jo melko lailla asioita ja oppivani niitä jatkuvasti huimalla vauhdilla lisää.

11 kuukautta on sen verran pitkä aika, että tuntuu melkein kuin olisin ehtinyt tuottaa kolme erillistä produktiota; ensin käsikirjoituksen, jota työstettiin käsistiimin ja tiimipäälliköiden kanssa kesän helteillä, sitten pääsykokeet ja monen kymmenen uuden produktiolaisen syksyisen alkutaipaleen speksin parissa ja lopulta talvisen loppukirin esitysviikkoon ja sen yli karonkkaan. Esitysviikolla ympyrän alkaessa sulkeutua huomasin yhtäkkiä monenlaisten muistojen tunkevan pintaan pitkän matkan varrelta; käsikirjoittajan kanssa käyty ensimmäinen keskustelu, esityspaikan vuokrasopimuksen vahvistuminen, yhteinen alkulämppä pääsykokeissa. Kun viimeisen esityksen viimeinen biisi kajahti Savoyn lavalta katsomoon, oli liikutuksen määrä valtava. Kaikki se työ, kaikki ne lukemattomat hetket, kaikki nämä ihmiset – ja kaikki todellakin sen arvoista.

17218352_1263047057077025_7198970622525244532_o Valehtelisin, jos väittäisin, ettei tuottaminen olisi ajoittain todella rankkaa. Kokoustaa saa monta kertaa viikossa, tapahtumissa pitää aina olla viimeisenä skarppina (tai sitten vähän vähemmän skarppina) paikalla ja paineitakin hartioille kasaantuu ihan vain produktion suuren koon takia. Aikaa ja
voimavaroja kuluu vuoden aikana yllättävän paljon, vaikka se kuinka olisi etukäteen tiedossa. Tässä yhteisössä on kuitenkin sellainen erityisyys, että kaiken minkä sille antaa, saa takaisin moninkertaisena. Annoin tuottajana kaiken, minkä osasin ja voin ja siitä vastineeksi sain luottamusta, rakkautta ja kunnioitusta. Kasvoin haasteen myötä uudeksi ihmiseksi.

Vaikka elämääni on mahtunut kuluneen vuoden aikana monia upeita kokemuksia, voin rehellisesti nimetä Humanistispeksin tuottamisen antoisimmaksi, opettavaisimmaksi ja rakkaimmaksi niistä kaikista. Olisiko se sitä ensi vuonna sinulle?