Lentoharjoituksia

Speksit ovat upeita, elämää mullistavia ja unohtumattomia projekteja. Ja vain kerran vuodessa.

Humanistispeksi ry on vuosi vuodelta kasvanut suuremmaksi yhteisöksi, johon virtaa teatterista kiinnostuneita lahjakkaita tyyppejä. Ja hirveintä on, että toisin kuin vielä muutamia vuosia sitten, kaikille ei riitä enää tekemistä produktiossa. Ei varsinkaan juuri sitä tiettyä juttua: joku haluaisi kokeilla uutta, toinen kehittyä jossain ja sitten on se yksi juttu, josta on haaveillut salaa jo monta vuotta. Siis mitä tehdä? Vastauksemme: kesäproduktiot!

19959436_10155445870697645_27745182122054032_n 2Tänä vuonna päätettiin tehdä kaksi hieman pienempää produktiota, jotka olisivat muodoltaan vapaampia. Kesäteatteriproduktioon valitsimme työskentelymuodoksi devising-metodin, jossa lähtökohtana ei ole käsikirjoitus, vaan esitys luodaan yhdessä työryhmän kanssa, harjoitusten ja innostavien teemojen kautta. Jotenkin ohjaaja ja tuottaja päätyivät valitsemaan J.M. Barrien romaanin Peter and Wendy koko produktion lähtöalustaksi, suurimmaksi osaksi sen herkullisen teemavalikoiman vuoksi – osittain vain siksi kun on kiva olla kakara. Ja kuka olisikaan enemmän kakara kuin Peter Pan? Poika. Mies? Poika-mies Pan? Näistä ajatuksista se sitten lähti: kaikki saivat tehdä just mitä halusivat ja saivat apua, jos sitä kaipasivat. Ja sitten vaan koottiin palapeli kasaan ja siroteltiin vähän keijupölyä päälle.

Olen ensimmäistä kertaa esiintyjänä Humanistispeksin produktiossa. Esiintyminen on kiinnostanut minua jo jonkin aikaa, ja siksi onkin ollut jännittävää sanan kaikissa merkityksissä päästä toteuttamaan omia intressejään. On ollut kuumottavaa ja ihanaa päästä heittäytymään improharjoitteissa ja pyrkiä irtautumaan estoistaan (jos tiedät, mitä tarkoitan…), mistä teki mahtavaa juuri esiintyjäkatraassa vallitseva hyvä fiilis ja kannustava ilmapiiri. Odotan suurella jännityksellä esityksiä, jälleen sanan kaikissa merkityksissä.” – esiintyjä Roosa

Nyt ollaan päästy siihen hetkeen, että ensi-iltaan on vain viikko jäljellä. Kesäkuussa pidettiin vähän kesälomaa, mutta heinäkuussa ollaan treenattu (lue: leikitty) ihan hiki hatussa. Välillä maltetaan mennä sadepäiviä pakoon sisälle ja treenataan ihan aikuisten oikeesti, mutta seuraavana päivänä taas pyöritään nurmikossa. Ja se kaikki tuntuu niin oikealta. Ja niin hirveältä samaan aikaan. Me leikitään, mutta monet kohtaukset on kaikkea muuta kuin leikkiä.

kasvamattomat_02.jpgKasvamattomat-produktio ammentaa henkensä kasvukivuista ja lentoharjoituksista, joita Peter Panin tarina on täynnä. Jokaisella hahmolla on oma kasvukertomuksensa kerrottavana, ja niin on myös jokaisella työryhmämme jäsenellä. Ne tarinat ovat synnyttäneet musiikkia, monologeja ja draamallisia kohtaamisia. Jo pelkästään näiden tyyppien innostus päästä tekemään ja sanomaan asioita on saanut aikaan niin mieletöntä inspiraatiota, ettei voi olla kuin onnellinen ja ylpeä ja odottaa tulevaa.

Kaikki lapset kasvavat aikuisiksi paitsi me! Ensi-ilta on 1.8. klo 19 Teatterimuseolla. Lisätiedot löydät täältä. Iloisia ajatuksia kaikille, ja kohti aamunkoittoa!

Tiimipäällikön leivontanurkka

Nyt kun kevätsäät ovat alkaneet vihdoin helliä, alkaa samalla tehdä mieli kokeilla jotakin uutta ja seikkailuntuoksuista. Löysinkin pöytälaatikkoni kätköistä yhden kaikkien aikojen lempiresepteistäni: taustalaulupäällikön leivontaohjeen! Sopii erityisesti suurempaan nälkään ja on pitkän valmistusaikansa johdosta erityisen maukas.img_8922

Taustalaulupäällikköohje

1 hengelle

Valmistusaika: noin 9 kk.

Ainesosat:

Taikina:

  • 1 taustalaulutiimi
  • 1 bändi
  • 11 laulavaa näyttelijää
  • 4 dl nuotteja
  • 3 dl nuottien uusia versioita
  • 1 litra treenejä
  • 4 dl tiimipäällikkökokouksia
  • 7,5 dl läpimenoja
  • 2 dl saunailtoja (myös kaljaillat ok)
  • 1 rkl WhatsApp- ja Facebook-keskusteluja

Kuorrutus:

  • 4 dl hiuslakkaa
  • 2 tl jännitystä
  • ripaus epävarmuutta
  • kehuja

16196713_1233120360107791_1738150695_o

Ohje:

  1. Kiipeä pääsykoeviikonloppuna Uuden ylioppilastalon viidenteen kerrokseen ja valikoi sieltä huolella taustalaulutiimi. Itse valitsin lopulta neljä laulajaa, joista tuli aivan ihana tiimi! Tämä on erityisen tärkeä vaihe, sillä tiimi luo pohjan taustalaulupäällikölle. Kun tiimi on valittu, laita se kattilaan ja sekoita mukaan nuotit sekä noin kolmasosa treeneistä.

 

  1. Heitä mukaan bändi, muutama desi treenejä lisää ja nuottien uudet versiot. Tämän jälkeen kuumenna, kunnes seos alkaa kiehua. Kannattaa antaa sekoituksen porista pari kuukautta kannen alla, sillä se käyttää yleensä puolet ajastaan ylimääräiseen säheltämiseen ja jammailuun varsinaisen työskentelyn sijaan. Tämän jälkeen lisää mukaan laulavat näyttelijät ja loput treenit. Keittämisen aikana kattilan reunoille alkaa muodostua speksirakkautta.

 

  1. Kaada seos suureen kulhoon ja ripottele läpimenot mukaan. Anna seoksen levätä muutama päivä niin hapettomassa tilassa kuin mahdollista – esimerkiksi Mannerheim-sali käy hyvin.

 

  1. Lisää mukaan tiimipäällikkökokoukset, saunaillat sekä viimeisenä erilaiset Whatsapp- ja Facebook-keskustelut levottomilla jutuilla ja gif-animaatioilla höystettyinä. Sekoita taikinaa ohjaajalle, tuottajille, muille tiimipäälliköille ja erityisesti näyttelijöiden lauluohjaajalle osoitetuilla kysymyksillä. Kaada taikina jännityksellä jauhotettuun vuokaan ja laita uuniin pariksi viikoksi, jotta tunnelma ehtii kohota.

 

  1. Ota esiin teatterilava ja kumoa valmis taustalaulupäällikkö sen takaosaan. Tunnistat onnistuneen päällikön siitä, että se pysyy pystyssä eikä pyörry tai luiki pakoon. (Jos valmiissa päällikössä esiintyy näitä piirteitä, heitä mukaan pari halausta muilta produktion jäseniltä.)

 

  1. Ennen ensi-iltaa kuorruta päällikkö hiuslakalla ja ripottele päälle pieni määrä epävarmuutta. Esityksen jälkeen laita kirsikaksi päälle yksi muulta produktiolta tai yleisöltä taustalaulajille osoitettu kehu, esimerkiksi: ”Taustalaulajat kuulostaa tänä vuonna hel-vetin hyvältä!” Lisää myös paljon omia kehuja tiimille sekä bändille.

 

Valmista tuli! Nauti esitysviikon aikana kuohuviinin ja onnenkyyneleiden kera. Maku vaihtelee ajoittain suloisen makeasta kitkerään ja takaisin päättyen lopulta ihanaan karonkassa nautittuun viimeiseen palaan. Jäljelle jää katkeransuloinen toive siitä, että kaiken pureskelun jälkeenkin saisi vielä kokea saman uudestaan.

14939537_10211641097488517_4964156405039387386_o
Vuoden 2017 taustalaulupäällikkö Alli

Ruokaa rakkaudella

Humanistispeksi vei minut mukanaan jo fuksivuonna – ja täysin sattumalta. Mitään en tiennyt speksistä etukäteen. Vuodet ovat vierineet, produktiot vaihtuneet ja tässä sitä huomaa edelleen olevan, Humanistispeksin riveissä. Aiempina vuosina olen ollut lähinnä lavalla näyttelemässä, mutta vuoden 2017 produktiossa toimin muonitustiimipäällikkönä. Miksi hypätä parrasvaloista keittiöön? Se selviää nyt.

Neljäs vuosi yliopistolla ja graduseminaari puskee päälle. Ainoana huolenaiheena oli, että miten ehtisin kirjoittaa graduni ja olla silti osa taas mitä huikeinta produktiota. Tuottajat esittivätkin tähän vastauksen: “Leea, lähdetkö muonitustiimipäälliköksi?” Konsultoituani edellisiä muonituspäälliköitä tulin siihen tulokseen, että kyllä, tämä on se minun paikkani tänä vuonna.

18338796_1662981457077697_1961474375_oMuonitustiimipäällikkö on mukana produktiossa alusta loppuun. Uusien ilta, speksiäiset, läpimenot, pikkujoulut, saunaillat, fiilistelybileet ja karonkka olisivat olleet vain laimeaa litkua ilman muonitustiimin panosta. Oli hienoa tuntea olonsa tärkeäksi, koska kukapa ei syömisestä tykkäisi! Muonitus tuo avun sinne missä sitä tarvitaan: esitysviikon takahuoneeseen, tiimipäälliköiden palaveriin, karonkan pikkutunneille. Ruoka yhdistää koko produktion.

Muonitustiimipäällikkönä toimiminen ei vaadi kulinaaritason kokkaustaitoja. Kuten joku viisas on joskus sanonut, itsekin olin lähinnä “vain käsi joka huitoo keittiössä”. Delegoinnin taito on jalo ja on huojentavaa tajuta, että kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Tätä varten on tiimi, johon voi luottaa ja jonka kanssa toimia.

Homma on aika simppeli: jutustellaan 18378717_1662981337077709_175192082_otiimiin hakevien kanssa, valitaan tiimiin toimiva porukka, ideoidaan yhdessä, käydään kaupassa ja hoidetaan homma kotiin hellojen ja kattiloiden ääressä musiikin tai oman lauluäänen tahdittamana. Budjettia ei tarvinnut liian vakavasti ottaa, kunhan piti huolen, että ostoskorista löytyi aina halpaa sesonkiruokaa. Muonitustiimipäällikkönä päätin toimia lempeän diktaattorimaisesti: jaoin auliisti vastuuta tiimilleni, mutta itselleni kuului aina viimeinen sana. Ja aika usein myös ostosten maksu. (älkää pelätkö, speksi maksaa takaisin.) Ja kuten voi jo hyvin valmiista gradustani päätellä, aikaa jää halutessaan myös opiskelulle.

Reilun sadan hengen produktio, liuta allergioita, vegaaneja ja kaikilla hurja nälkä. Yhtälö voi kuulostaa pahalta, mutta mahtavan tiimin kanssa kaikki luonnistuu. Ja kuten monessa muussakin jutussa, tekemällä oppii. Nyt tiedän, mikä kasvisliemikuutio ei sisällä hiivaa, mitkä sipsit ovat vegaanisia ja että turhan nopeasti hupenevaa sosekeittoa voi jatkaa vedellä. Virheitä sattuu toki kaikille, mutta ruoka on aina maistunut ja kiitoksen ääni kaikunut keittiöön asti. Olen hurjan iloinen siitä, että lähdin muonitustiimipäälliköksi ja sain nähdä uuden puolen produktiosta – sekä kaikki upeat esitykset katsomosta! Suosittelen muonitustiimiä lämmöllä ihan jokaiselle.

18362027_1662981233744386_1920699002_o
Produktion 2017 muonituspäällikkö Leea

Niin kaukana, silti niin lähellä

Tämän vuoden produktio oli minulle monella tapaa aivan uudenlainen haaste. Toisaalta olin kaiken ytimessä täysin eri tavalla kuin aikaisempina vuosinani speksissä, sillä tällä kertaa kaikki lähti minun kynästäni. Toisaalta taas olin koko produktion toiminnasta eristyksissä enkä päässyt esimerkiksi seuraamaan yksiäkään harjoituksia, koska olen viettänyt vuoteni opiskelijavaihdossa Hollannissa.

IMG_3894.JPG
Kuva: Susan Heikkinen

Mietin jo käsikirjoituskilpailun hakuvaiheessa viime keväänä olisiko vaihtoon lähtemiseni este ja kannattaisiko minun edes osallistua koko kilpailuun. Kykenisinkö lähtemään maailmalle ja jättämään kaiken muiden käsiin? Tiesin kuitenkin jo tuolloin ettei vaihtoehtoja ollut, minun oli saatava tarina kerrottua. Niinpä osallistuin eikä riemullani ollut rajoja, kun kuulin että kilpailutyöni oli valittu. Dawsonista tulisi totta!

En kuitenkaan voinut aavistaa, kuinka vaativa kesästä tulisi. Edessä oli kolmisen kuukautta armotonta työtä, vanhojen ideoiden hylkäämistä ja uusien muodostusta, ja kaikki tapahtui niin nopeassa tahdissa että fokus oli helppo menettää. Onneksi ympärilläni oli joukko osaavia ihmisiä joiden mielipiteeseen saattoi luottaa, ja minä ja tiimini toteutimme mahdottoman ja iskimme kultasuoneen kesän kuluessa. Erityisen vaikean kesästä minulle tekivät lähtövalmistelut ja tieto siitä, etten näkisi miten tarina kasvaisi ja kehittyisi yli satapäisen työryhmän käsissä.

IMG_3779.JPG
Kuva: Susan Heikkinen

En kuitenkaan jäänyt Hollannissa oman onneni nojaan, vaan sain jatkuvasti päivityksiä produktion etenemisestä. Olin innoissani jokaisesta videonpätkästä, maskisuunnitelmasta, miditiedostosta ja pitsihihasta minkä näin. Tein myös yhteistyötä ohjaajamme Timin kanssa ja jatkoin tekstin työstämistä, jotta kokonaisuus toimisi lavalla mahdollisimman hyvin. Minulle oli sanottu ettei tekstistä tulisi tässä ajassa mitenkään kokonaan valmista, ja oikeassa olivat.

Lensin Suomeen seuraamaan esityksiä helmikuussa. Produktion ensi-ilta oli ensimmäinen hetki, jolloin vihdoin näin luomani maailman ja hahmot elävinä, hengittävinä ja niin tuttuina, mutta kuitenkin aivan uudenlaisina. Työ, jonka koko muu produktio oli poissa ollessani vuodattanut tarinaan, hahmoihin, visuaaliseen ilmeeseen, musiikkiin, äänimaailmaan – se teki kaikesta enemmän kuin olin uskaltanut unelmoidakaan. Kokemus oli surrealistinen. Ja juuri siitä speksissä on kyse; yksi ihminen voi suunnitella hienoja asioita, mutta koko työryhmän panos tekee niistä paljon enemmän.

IMG_3725
Kuva: Susan Heikkinen

Ja se kaikki lähtee ideasta. Sen ei tarvitse olla mitään suurta, se voi olla kuva, musiikkia, niiden herättämä tunne tai kaikki tämä yhdessä, niinkuin omalla kohdallani kävi. Mutta idean pitää pystyä kasvamaan ja kehittymään sekä omissa että muiden käsissä, ja niin siitä lopulta muotoutuu kokonaisuus, jonka kehtaa viedä ihan lavalle asti. Tärkeintä on luottaa itseensä ja omaan visioonsa, ja antaa itselleen mahdollisuus onnistua. Koskaan ei nimittäin voi tietää mihin pystyy, ennen kuin kokeilee.

Tänään te saatte kuulla tarinan

Kirjoitan blogiin tekstipätkää kolmelta yöllä. Se on eräs persoonani vika, olen jokseenkin tuotteliaampi ilta- ja yöaikaan.  Luulen että samoihin aikoihin noin vuosi sitten laitoin hakemukseni Humanistispeksin ohjaajaksi. Elämänrytmini lisäksi hakemuksen laittaminen venyi epävarmuuteni ja epäilyksieni takia. Produktio on lähes vuoden mittainen, enhän minä ole edes ohjannut oikein mitään, ainakaan näin isoa, eihän minusta edes välttämättä ole tähän, pystynkö minä luotsaamaan, osaanko minä opettaa, jajajajajaniin.

Epäilyksistäni huolimatta olin nähnyt unia. Sellaisia, jossa pääsen ihanien ihmisten kanssa luomaan jotain yhteistä ja kaunista. Jokainen kyllästyy epäilyksiinsä joskus, joten minäkin päätin kuunnella uniani.
Uni alkoi tuulesta, joka humisi

IMG_0086
Kuva: Mari Ala-Nikkola

maisemassa. Se humisi tyhjyyttä ja lupausta, niin kuin vain uni voi luvata. Yhtäkkiä huomasin, etten nähnyt unta yksin. Minä en edes ollut uneni omistaja. Yksi kerrallaan unen otti haltuun ihminen, joka täydensi maisemaa pala kerrallaan. Tuuli alkoi humista ränsistyneissä taloissa, jotka viimeisillä rippeillään pitivät ylpeyttä yllä. Musiikki alkoi soida, ja se teki ylpeyden ihmiseksi. Askeleet rytmittivät maisemaa, mutta askeleissa ei soinut runsaus ja ilo. Ne kumisivat enää vain laudoista, jotka jäivät ylpeyttään yhdestä naulasta roikkumaan. Astun kapakkaan ja katson paikallisia henkilöitä. Päivä toisensa jälkeen ne muovautuvat yhä eheämmäksi ja eheämmäksi, kunnes lopulta huomaan nämä henkilöt seisomassa Savoy-teatterin lavalla.

IMG_0234
Kuva: Mari Ala-Nikkola

Olen loputtoman kiitollinen, että työryhmäni lähti näkemään unta kanssani kokonaisvaltaisesti ja täydellä sydämellä. Katsoessani niin rakasta unta unta Savoyn lavalla jäin monesti kiinni pieniin tarinoihin, jotka koskettivat pienen pieniä, yksittäisiä elementtejä lavalla. Hämmennyin siitä, miten unet voivat lopulta olla totta. Loputtomien prosessien, välietappien, harjoitusviikkojen ja palaverien jälkeen edessäni avautui maailma, joka oli jotain niin kaunista ja ainutlaatuista, etten koskaan olisi voinut uneksia sitä itse. Tarvitsin siihen kaikki ne 100 henkilöä, jotka olivat halukkaita tekemään unestamme parhaan mahdollisen: kauniin ja todellisen.

Kaikki unet haihtuvat mielestä pikkuhiljaa. Esityksistä on kolme viikkoa, ja se on tietysti vaikuttanut muistikuviini. Unen ja todellisuuden raja hämärtyy. Kirjoittaessani risteilen erilaisissa rakkaissa kuvissa, joihin kaikkiin liittyy ainutlaatuinen, rakas joukko ihmisiä. Sillä siitä lopulta on kyse Humanistispeksin ohjaamisessa: saa tehdä töitä ihmisten kanssa, jotka ovat motivoituneita, taitavia ja tekevät vilpittömästi oman parhaansa yhteisen hyvän eteen. Kaiken lisäksi ne ihmiset sattuvat olemaan vielä minulle kovin rakkaita ja tärkeitä. Vaikka yksittäiset kuvat hämärtyvät, tunnen yhä sitä samaa lämmintä, kutkuttelevaa tunnetta jonka kanssa kävelin lopulta pois Savoy-teatterilta.

IMG_0230
Kuva: Mari Ala-Nikkola

Näetkö sinä unia? Ihmiset puhuvat liian vähän unistaan. Niitä pitäisi jakaa ja niitä tulisi seurata. Tämä huikea matka on opettanut minut olemaan avoimempi niin omille kuin toisten unille. Jos sinullakin on unia, älä epäröi tarkastella niitä, ja tehdä jotain mahdotonta: muuttaa uni todeksi.

Pian minä päädyn nukkumaan, ja jään kuuntelemaan yhtä tiettyä lähtöön liittyvää kappaletta. Olen moneen kertaan miettinyt sitä ihmistä, joka päätti lähteä hakemaan Humanistispeksin ohjaajaksi, mutta en saa hänestä enää kiinni. Ehkä sitä ite on vaan muuttunu niin, ettei enää tunnista asioita samalla tavalla ku ennen. Sitä keittää teetä, laittaa jalat veteen ja toteaa: aikansa kutakin.

Maailman rakkain haaste

Vuoteni Humanistispeksin 2017 tuottajana alkoi melko yllättäen ja pyytämättä. Huomasin maaliskuun lopulla Facebookissani rekrytointivastaavan viestin, että speksiin oli juuri valittu kaksi tuottajaa ja tarvittaisiin vielä yksi lisää. Olisinko kiinnostunut?

Kuten niin monelle muullekin, oli edellisen vuoden produktio Metsä ollut minulle tärkeä ja olin oppinut tuntemaan, miten hieno yhteisö speksi on. Siksi vastaukseni kysymykseen oli lopulta yhdessä yössä valmiiksi mietitty: ”Joo, kyllä mä siihen rupean.”

Aika nopeasti sain huomata speksituottajan17204442_1263047370410327_299554232_n
työsaran niin laajaksi, että ihan kaiken siihen kuuluvan oppisi oikeastaan vain speksiä tuottamalla. Pestin laajuus oli helpottava havainto siinä mielessä, että oikeastaan kaikki oma käytännön kokemus teatterin, ryhmänohjauksen ja projektityöskentelyn saralta oli mahdollista soveltaa mukaan samaan soppaan. Sain samaan aikaan huomata osaavani jo melko lailla asioita ja oppivani niitä jatkuvasti huimalla vauhdilla lisää.

11 kuukautta on sen verran pitkä aika, että tuntuu melkein kuin olisin ehtinyt tuottaa kolme erillistä produktiota; ensin käsikirjoituksen, jota työstettiin käsistiimin ja tiimipäälliköiden kanssa kesän helteillä, sitten pääsykokeet ja monen kymmenen uuden produktiolaisen syksyisen alkutaipaleen speksin parissa ja lopulta talvisen loppukirin esitysviikkoon ja sen yli karonkkaan. Esitysviikolla ympyrän alkaessa sulkeutua huomasin yhtäkkiä monenlaisten muistojen tunkevan pintaan pitkän matkan varrelta; käsikirjoittajan kanssa käyty ensimmäinen keskustelu, esityspaikan vuokrasopimuksen vahvistuminen, yhteinen alkulämppä pääsykokeissa. Kun viimeisen esityksen viimeinen biisi kajahti Savoyn lavalta katsomoon, oli liikutuksen määrä valtava. Kaikki se työ, kaikki ne lukemattomat hetket, kaikki nämä ihmiset – ja kaikki todellakin sen arvoista.

17218352_1263047057077025_7198970622525244532_oValehtelisin, jos väittäisin, ettei tuottaminen olisi ajoittain todella rankkaa. Kokoustaa saa monta kertaa viikossa, tapahtumissa pitää aina olla viimeisenä skarppina (tai sitten vähän vähemmän skarppina) paikalla ja paineitakin hartioille kasaantuu ihan vain produktion suuren koon takia. Aikaa ja
voimavaroja kuluu vuoden aikana yllättävän paljon, vaikka se kuinka olisi etukäteen tiedossa. Tässä yhteisössä on kuitenkin sellainen erityisyys, että kaiken minkä sille antaa, saa takaisin moninkertaisena. Annoin tuottajana kaiken, minkä osasin ja voin ja siitä vastineeksi sain luottamusta, rakkautta ja kunnioitusta. Kasvoin haasteen myötä uudeksi ihmiseksi.

Vaikka elämääni on mahtunut kuluneen vuoden aikana monia upeita kokemuksia, voin rehellisesti nimetä Humanistispeksin tuottamisen antoisimmaksi, opettavaisimmaksi ja rakkaimmaksi niistä kaikista. Olisiko se sitä ensi vuonna sinulle?

17211931_1263062383742159_3057056447759619400_o
Humanistispeksin 2017 tuottaja Taru

Teen sinusta kauniin

Ennen tätä syksyä en ollut kuullutkaan sanaa ”speksi”. Uuden ystävän ympäripuhumana innostuin ajatuksesta olla osa suurta produktiota, jossa olisi mahdollisuus tavata samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä. Päätin liittyä mukaan tietämättä lainkaan mitä odottaa. Hain useisiin tiimeihin, joista päädyin kahteen, koska eihän kahden rakkaan lapsen välillä voi valita. Niinpä minusta tuli sekä hius- ja maskitiimin että puvustustiimin ylpeä jäsen.

urdsqnj

Speksisyksy alkoi minulle yllättäen ja kiireellä. Tunsin itseni kaikkien speksikonkareiden seassa aika untuvikoksi, kun yritin pysyä kärryillä muiden puhuessa minulle täysin vieraista asioista ja ihmisistä. Vähitellen pääsin kuitenkin mukaan produktion vilskeeseen ja juoksin tiimitapaamisissa, joissa katseltiin inspiraatiokuvia, esiteltiin luonnoksia, sekä sovittiin hahmojaosta. Maskitiimissä luonnostelimme paperille mahdollisia maskeja ja mietimme hahmojen tyyliä. Lievänä yllätyksenä minulle tuli, että maskitiimissä saa maskeeraamisen lisäksi myös istua mallina tiimikavereille, koska näyttelijät eivät ole aina saatavilla. Olen saanut nähdä miltä näyttäisin 20 vuotta vanhempana ja jos minulla sattuisi kasvamaan parta.

Vaikka, maski ja hiukset ovat erittäin tärkeitä, on puvustuksella varmaan suurin merkitys speksin visuaaliseen ilmeeseen. Puvustuksen pitäisi olla kiinnostava ja yhtenäinen, mutta silti kaikkien asujen pitää erottua toisistaan.  Sen takia tiimipäälliköillä Katsulla ja Emilialla onkin ollut kamala työ omien vastuuasujen lisäksi kaikkien vaatteiden ja tiimiläisten koordinoinnissa, että lopputulos on yhteensointuva. Tiimiläisen tarvitsee keskittyä vain omaan vastuuasuunsa, eli metsästää kankaita, ommella ja toivoa, että asun sovituksessa ei ilmene ongelmia.

Tavallisesti meikkaus- tai ompeluharrastukseni ovat olleet eGakCzkr.jpgaika yksinäistä puuhaa. Ongelmien tulessa vastaan on vain täytynyt purra hammasta ja toivoa, ettei esimerkiksi raivopäissään revi tekemäänsä vaatetta palasiksi, jos ei itse keksi ratkaisua. Parasta speksissä olemisessa onkin ollut juuri mahdollisuus kysyä neuvoa tai vain keskustella yhteisistä mielenkiinnon kohteista omien tiimiläisten kanssa. Maskitiimin tapaamisissa voidaan puhua meikkitekniikoista tai tuotteiden koostumuksista, jotka kuulostaisivat joko siansaksalta tai kuolettavan tylsiltä monille muille kavereilleni. Olen oppinut hiustenlaittamisesta asioita, joita en mitenkään olisi voinut oppia itsekseni. Puvustustiimissä taas olen tutustunut kaavoitukseen, sekä saanut apua ja vinkkejä vaatteidenompeluun.

Molemmissa tiimeissä mahtavaa on myös ollut saada toteuttaa luonnoksiaan ja ajatuksiaan. Kun näkee suunnittelemansa maskin toisen kasvoilla, tai ompelemansa mekon promokuvissa, tuntee oikeasti saavuttaneena jotain. Nyt kun esitysviikko jo häämöttää, en malta odottaa, että pääsen näkemään oman käden jälkeni lavalla!

m3fuy1m
Speksifuksi Kirsi (maski Halti Ijas)

Liput, laput ja lipukkeet

Vuoden 2017 produktion lipunmyynti alkoi viime viikolla, minkä kunniaksi haastattelimme lipunmyyntipäällikköämme ja taustalaulajaa Jasmin Tagia.

Miten alun perin päädyit speksiin mukaan?

Hain Humanistispeksiin ensimmäistä kertaa viime vuonna – tosin hieman jälkijunassa. Sekä pääsykoeviikonloppu että speksiäiset olivat molemmat ehtineet jo mennä ennen kuin uskaltauduin hakea mukaan. Todella moni englanninkielen opiskelija oli ottanut osaa speksiin ja heidän innostuksensa projektista sai minut katumapäälle. Ihme ja kumma –  mutta minun onnekseni – minut otettiin muonitus- sekä lipunmyyntitiimeihin.

Miten päädyit lipunmyyntitiimin päälliköksi?15803248_571493086389821_3838343995340095488_n

Päädyin lipunmyyntitiimin päälliköksi aika yllättäen. En ollut harkinnut paikkaa ennen kuin Taru, yksi tämän vuoden tuottajista, otti minuun kesän alussa yhteyttä. Minua jännitti aluksi, koska aikaisempaa kokemusta moisista vastuutehtävistä ei löytynyt, mutta tiesin haluavani olla tänä vuonna enemmän mukana tekemässä uutta produktiota.  Lipunmyynnin lisäksi olenkin myös taustalaulajana.

 

Kertoisitko hieman lipunmyyntitiimin työskentelystä ja tehtävistä?

Lipunmyyntitiimi on vastuussa lippujen sekä oheistuotteiden, kuten haalarimerkkien, myynnistä. Tänä vuonna hommat lähtivät rullaamaan jo syksyllä, kun vuorossa olivat suuremmat nimenjulkistuspippalot kuin koskaan aikaisemmin. Möimme lippuja parina päivänä keskustakampuksilla ja itse juhlissa tarkistimme saapujat. Nyt vuorossa ovat kampuslipunmyynnit, jotka starttasivat 7. päivä! Myymme siis lippuja eri kampuksilla ja samalla tuomme Humanistispeksin uusinta produktiota oppilaiden tietoisuuteen. Myymässä on niin lipunmyyntiläisiä kuin ihmisiä muista tiimeistä, mikä tuo omanlaisensa energian tekemiseen.

img_1392
Mitä omiin tehtäviisi tiimipäällikkönä kuuluu?

Päällikkönä olen vastuussa ihmisten informoimisesta ja työtehtävien jakamisesta tiimiläisten kesken. Myyntipisteiden varaus
ja suunnittelu ovat myös vastuullani. Excelistä on tullut taas kunnon tuttavuus vuosien tauon jälkeen. Aikaisempina vuosina lipunmyyntipäällikön tehtävänä on ollut huolehtia myös verkkokaupasta, mutta koska Savoy-teatterilla on erillinen sopimus lippu.fi -kaupan kanssa, on Taru hoitanut tätä saraa.


Mitä speksi sinulle merkitsee?

Speksi on antanut minulle uusia ystäviä ja yhteisöllisyyden tunnetta.  Se on mahdollistanut sen, että olen tutustunut todella lahjakkaisiin tyyppeihin ja antanut uskallusta lähteä mukaan myös toisenlaisiin seikkailuihin, kuten aktiivisemmin ainejärjestöni toimintaan. Speksi tuo piristystä harmaaseen arkeen ja rakas harrastus – laulaminen – on saanut taas suuremman jalansijan elämässäni. Toki varsinkin esitysviikon lähestyessä stressin määrä on myös noussut, mutta oman panoksen antaminen jonkin aikaan saavuttamiseksi on aivan omanlaisensa fiilis.

Haluatko sanoa vielä jotain haastattelun päätteeksi?

Olen ylpeä siitä, että olen voinut antaa oman panokseni tälle produktiolle, enkä jaksa odottaa, että pääsemme näyttämään muillekin mitä viimeisen vuoden ajan olemme valmistelleet!

1622850_10202313440792130_5023320163526119169_n
Lipunmyyntipäällikkö ja taustalaulaja Jasmin

Muonamäästerit

14717391_1197579676974177_2238759786168451072_nHumanistispeksin muonitustiimiä on usein kutsuttu korvaamattomaksi ja jopa legendaariseksi, eikä syyttä. Muonitustiimi on se ryhmä ihmisiä, joka taikoo erinäisiin speksin tapahtumiin mitä maistuvimpia naposteltavia ja pitää huolen siitä, että speksin ahkerille puurtajille on aina tarjolla jotain makoisaa huikopalaa. Ruuat suunnittelee,
toteuttaa ja tarjoilee palvelunhaluinen porukka, jolta eivät ideat tai inspiraatiot kesken lopu. Tärkeää on saumaton yhteistyö, toimiva työnjako ja iloinen mieli, sekä aina tervetullut kokkausinto.

Minä itse olin syksyn alussa pieni
viaton speksineitsyt, joka onneksi uskalsi hakea mukaan moneenkin tiimiin. Lopulta pääsin muonitustiimiin ja se oli parasta mitä minulle olisi voinut tapahtua. Ruuanlaitto on jo pitkään ollut lähellä sydäntäni ja kasvisruokaa suosiva yhteisö sopi täydellisesti minulle. Olen niin onnellinen siitä, että Humanistispeksin suuri, alati laajeneva perhe otti minut avosylin vastaan ja sain tutustua niin moniin uusiin ihmisiin, varsinkin omiin tiimiläisiini.

15534830_232886423804658_2384677696572489728_nMuonitusmamma, eli porukan äiti on tietysti Leea, joka hoitaa kaiken organisoinnin ja delegoinnin. Energisempää ja hauskempaa tiimipäällikköä saa etsiä. Rakastavina ja lempeinä isinä taas toimivat Riku ja Sebastian, jotka aina ottavat vastuuta ja pyörittävät juuri sopivasti huushollia äidin tukena. Me villit tyttäret Pauliina, Meri, Riikka ja minä, sekä vieraileva tähti Sampsa, hoidamme hommamme tunnollisesti, mutta kapinoimme välillä kuin teinit konsanaan, haalimme liikaa tekemistä itsellemme tai saatamme jättää tapahtuman jos toisenkin välistä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö jokainen meistä ajattelisi aina perheen parasta ja varmistaisi, että rakas speksiväki saisi heidän ansaitsemaansa muonitusta.

Tämän syksyn ja talven aikana olemme loihtineet paljon kehutut herkut esimerkiksi suuriin nimenjulkistusjuhliin, suosittuihin saunailtoihin, tunnelmallisiin pikkujouluihin ja jännittäviin läpäreihin. On ollut ilo keksiä mahdollisimman laadukkaita, kaikille maistuvia ja budjettiin mahtuvia ruokia jokaiseen tapahtumaan. Kommunikaatio tiimin kesken on toiminut, jokainen on osallistunut kaikkeen mihin ehti ja yhdessä olemme saaneet nähdä hymyt tyytyväisten speksiläisten kasvoilla. En olisi osannut edes unelmoida paremmista tiimiläisistä tai vastaanottavaisemmasta tiimistä. Jatkukoon sama traditio ensi vuodellekin!

14079955_1170062569719412_3239521963117896474_n
Speksifuksi Venla

Intohimona speksimusiikki

Olennainen osa speksiä ovat musiikilliset taustavoimat, jotka koostuvat bändistä ja taustalaulajista. Bändissä viulua soittava Emilia Hellsten ja taustalaulajana toimiva Melis Hakkarainen vastasivat muutamaan kysymykseen tiimiensä toiminnasta ja omista kokemuksistaan.

Miten päädyitte mukaan Humanistispeksiin?

Melis: Jo syksyn ensimmäisillä tapaamiskerroilla16196898_1255348717847511_1423132567_o opiskelutovereiden ja tuutoreidemme kanssa muistan kiinnittäneeni huomiota toisen tuutorimme mainostukseen ”mahtavasta humanistispeksistä”. On kummallista, miten onnistuinkaan onkimaan tuon yksityiskohdan kaikesta siitä informaatiosta, jota tulvi noiden ensimmäisten päivien aikana -ottaen huomioon, etten ollut tuolloin vielä koskaan kuullut speksistä saati tiennyt, mitä se tarkoittaa. Mysteeri ratkesi kuitenkin seuraavien päivien aikana kyseisen tuutorimme paljastuessa speksin tuottajaksi. Hän kannusti hakemaan mukaan ja takasi,
ettei päätöstä tule katumaan. Hain taustalaulajaksi ja pääsin kuin pääsinkin osaksi ihanaa viiden taustalaulajattaren tiimiä.

Emilia: Kuulin humanistispeksistä jo ensimmäisenä opiskeluvuotenani, ja se kuulosti heti kiinnostavalta. Kiireiden vuoksi en kuitenkaan hakenut vielä mukaan. Kävin katsomassa viime vuoden speksin, ja päätin hakea seuraavana vuonna. Viime syksynä juttelin monen speksissä aiemmin mukana olleen kanssa, ja kaikki suosittelivat mukaan hakemista. Tänä vuonna soitankin produktiossa viulua.

Miten produktio on lähtenyt osaltanne etenemään?

Melis: Speksifiilistä alettiin pitää yllä jo lokakuussa, kun tapasimme ensimmäisen kerran teen siemailun merkeissä ja siitä kuukauden päästä olikin jo debyyttikeikkamme yhdessä speksibändin kanssa nimenjulkkareissa Suvilahdessa. Syksyn kääntyessä talveen alkoi treenejä olla kahdesti viikossa, pääsääntöisesti maanantaisin omat stemmikset taustalaulupäällikkömme kotona ja torstaisin bändin kanssa yhteiset Pop&Jazz-konservatoriolla.

16196447_1233120373441123_1260133161_o
Emilia: Treenaamme speksibändin kanssa kaksi kertaa viikossa, olemme treenanneet jo syksystä alkaen. Kaikki soittajat ovat taitavia ja jokaisella on omia ideoita, ja harjoituksissa on aina hauskaa. Kaikki ovat hyviä tyyppejä, ja tulemme kaikki erinomaisesti juttuun. On hauskaa seurata, kuinka kaikilla on erilaisia musiikillisia vahvuuksia, ja kuinka kaikki osaavat hyödyntää omia taitojaan. Jotkut soittajista esimerkiksi myös sovittavat biisejä speksiin. Bändistä kertoo jotain se, että jo ensimmäisellä soittokerralla biisit kuulostavat hyviltä, ja treeneissä syntyy hyvä tekemisen meininki. Tämän bändin kanssa on helppo kuulostaa hyvältä.

Millaiset fiilikset teillä on tiiminne kanssa työskentelystä?

Melis: Näin speksifuksina tuntee välillä olevansa täysin untuvikko, kun ympärillä on paljon kokeneita speksiläisiä. Siitä tunteesta huolimatta niin treeneissä kuin yhteisissä riennoissa ei ole koskaan tarvinnut tuntea oloaan ulkopuoliseksi. Tunnelma on aina lämmin ja avoin, ja hymyileviä kasvoja on joka puolella. Tärkeintä on yhdessä tekeminen ja hauskanpito; treeniluokkaammekaan ei tarvitse pitkään käytäviltä etsiä, sillä sen löytää, jos seuraa naurunremakkaa.

Emilia: Speksissä hauskaa on se, että tekeminen on todella monipuolista. Minulla on viulunsoitossa klassinen tausta, joten tämä poikkeaa monella tavalla siitä. Soittamiseen kuuluu speksissä paljon improvisaatiota ja tekeminen on vapaampaa. Kaikki sovitukset ovat myös todella erilaisia, ja niitä on hauska soittaa. Speksi on jo tässä vaiheessa tuonut paljon uusia kokemuksia.

13775633_1063171330436029_1606593816905635701_n
Taustoja laulava Melis
16244374_1262338897148493_1062192491_n
Speksibändin viulisti Emilia