Yhdenvertaisuusohjeistus

  • Humanistispeksi ry on Humanisticumin alaisuudessa toimiva järjestö ja sitoutuu noudattamaan tapahtumissaan Humanisticumin turvallisemman tilan periaatteita.
  • Henkilön ominaisuuksiin – kuten sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, etniseen taustaan, henkilöhistoriaan, poliittiseen tai uskonnolliseen vakaumukseen – kohdistuvaa syrjintää tai pilkkaa ei suvaita.
  • Jokaisella on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen. 
  • Ketään ei pakoteta toimintaan, jonka tämä kokee epämiellyttäväksi, uhkaavaksi tai ahdistavaksi. Ihmisten yksilöllisiä rajoja tulee kunnioittaa. Luodaan kulttuuria, jossa omista ja toisen rajoista voi keskustella avoimesti.
  • Ei oleteta. Pyritään oletusten sijaan lähestymään ihmisiä ja tutustumaan heihin avoimin ja ennakkoluulottomin mielin.
  • Kunnioitetaan toisten puheenvuoroja ja mielipiteitä. Ilmapiirin tulee olla sellainen, joka rohkaisee keskusteluun.
  • Huumoria saa ja pitää olla, mutta kenenkään oloa ei saa tehdä epämukavaksi. Emme naura kenellekään, vaan nauramme yhdessä. Myös vitsaillessa kunnioitetaan ihmisten yksilöllisiä rajoja.
  • Kunnioitetaan ihmisten tekemää työtä, kannustetaan ja muistetaan osoittaa kiitollisuutta osallistumisesta.
  • Keskustelutilanteissa pyritään ottamaan huomioon kaikki läsnäolijat. Ketään ei tule sulkea keskustelun ulkopuolelle.
  • Tiedostetaan valtarakenteet, kiinnitetään huomiota tietoisiin ja tiedostamattomiin vallankäytön tapoihin ja vältetään vallan väärinkäyttöä. Valta voi olla myös implisiittistä, ja se voi kummuta esim. roolista järjestössä tai produktiossa, perhesuhteista, senioriteetista tai yksityiselämän suhteista.
  • Jos toimimme väärin tai mokaamme, otamme vastuun ja pyydämme anteeksi heti.

Mikäli koet tai havaitset Humanistispeksin tai Humanistispeksi ry:n järjestämässä toiminnassa minkäänlaista epäyhdenvertaista tai asiatonta käytöstä, voit jättää asiasta palautetta tämän lomakkeen kautta.

Kenelle puhua ongelmatilanteessa? Katso tästä kaaviosta!