Speksin tekeminen merkitsee ihmisille monia eri asioita: hengähdystaukoa opiskelusta, uusia ystäviä, itsensä ylittämistä, mahdollisuutta luovaan harrastukseen – listaa voisi jatkaa hyvinkin pitkälle. Itselleni speksi on tänä vuonna merkinnyt paitsi kaikkea edellä mainittua, myös mahdollisuutta tutustua itseäni kiinnostaviin työtehtäviin.
Teologian opiskelijana saan usein osakseni hämmentyneitä katseita, kun kerron, että pappeuden tai opettajuuden sijaan minua kiinnostaisi luoda uraa teatterin ja kulttuurijohtamisen parissa. Toivoisin voivani yhdistää pitkän kiinnostuksen ja kokemuksen teatterista kiinnostukseen ihmisyyttä, vuorovaikutusta ja taiteen etiikkaa kohtaan. Tietoni modernista teologiasta ja Raamatun tutkimuksesta auttavatkin ymmärtämään paremmin omaa kulttuuriani ja länsimaista historiaa, mutta myönnän itsekin, että kulttuurialan käytäntö jää tutkinto-opinnoissani vähän vähälle. Ei muuta kuin speksikoulun penkille siis!
Ryhdyimme tuottajakollegani Oilin kanssa miettimään, mitä kaikkea tuottajavuoden aikana oikeastaan oppii ja kokosimme asiat listaksi:
– sadan produktiolaisen toiminnan koordinointi
– yhteistyökumppaneiden kartoittaminen ja sopimusten tekeminen
– budjetointi
– produktion sisäinen tiedotus
– markkinointi
– tapahtumien järjestäminen
– ison produktion pilkkominen osiin
– aikataulutus
– rekrytointi
– johtamistaidot
Listaa kootessamme yllätyin itsekin, miten monipuolista työkalupakkia tuottajavuoden aikana pääsee keräämään – eikä kaikkea uutta tietoa ole mitenkään mahdollista edes mainita tämän mittaisessa tekstissä. Musiikkilupa-, treenitila-, some- ja kokousviidakon läpi kahlatessa hahmottuu pikkuhiljaa uusi maailma, jossa sähköpostin kirjoittaminen tuntuu välillä olevan tärkeämpi taito kuin hengittäminen. Tuottaminen on kokonaisuuden hallintaa ja harva asia lopulta onkaan niin palkitsevaa kuin saada seurata näin hienon kokonaisuuden syntymistä ihan alkumetreiltä karonkan pikkutunneille asti.
Myös yhteistyökumppanuus TAKU ry:n eli taide- ja kulttuurialan ammattijärjestön kanssa on tarjonnut tärkeää tietoa tulevaisuutta varten. Kulttuurialan hallinnon, asiantuntijoiden, tutkimuksen ja sisällöntuottajien ammattijärjestö, josta saa asiantuntevaa oman alan edunvalvontaa, on ehdottomasti tutustumisen arvoinen vaihtoehto jokaiselle alasta kiinnostuneelle.
En vielä tiedä, mihin tällainen kaltaiseni sekavan oppimäärän opiskelija tulee päätymään työelämässä. Speksi on kuitenkin auttanut hahmottamaan huomattavan paljon enemmän tämän kiinnostavan alan käytännöistä ja toimintatavoista. Näistä opeista kiitollisena ja tulevia haasteita innostuneena odotellen toivotan hyviä oppitunteja kaikille speksiläisille tämän ja tulevien produktioiden parissa!
