Urheilussa puhutaan usein kuninkuuslajeista, kun jokin juttu on tooooosi vaativa. No, olen ollut useampaan kertaan tilanteessa, jossa speksin konseptia on selitetty auki henkilölle, jolle muoto on täysin tuntematon ja reaktio on aina yhtä pöyristynyt.
”Kuulostaa aika… haastavalta.”
Kun sitä rupeaa miettimään tuolta kannalta, niin kyllä, kutsuisin speksiä teatterin kuninkuuslajiksi. Siinä lavalle astuja on yleisön armoilla, mutta samalla koko esityksen jumala! Speksissä esitys todella syntyy joka ilta uudestaan. Sitä ei voi kuin luottaa työryhmäänsä ja antaa mennä. Koko esitysviikko putkeen.
Speksi on aina ollut opiskelijoiden harjoittama teatterimuoto, hybridi, joka yhdistää musikaalin sekä osallistavan improvisaatioteatterin. Yksin Helsingissä speksille omistautuneita teatteriryhmiä löytyy toistakymmentä. Ja määrä vain kasvaa. Eikä speksi ole mikään Helsingin korkeakoulujen hömpötys, vaan akateeminen teatteriperinne on levinnyt ympäri Suomea vuosien varrella. Vaikka kaikkien speksiryhmien esitykset ovat muodoltaan varsin yhdenmukaisia, painotuksissa ja käytännöissä on runsaasti variaatioita. Tässä kirjoituksessa keskitynkin nyt Humanistispeksissä käytettyihin linjauksiin.
Esitykseen kuuluu täysimittainen käsikirjoitettu näytelmä (alkuperäinen käsikirjoitus, ei olla vielä tartuttu klassikoihin), johon sisältyy suunniteltuja musiikkinumeroita. Spekseihin ei yleensä sävelletä alkuperäistä musiikkia, vaan tunnettuja kappaleita sovitetaan ja sanoitetaan uudestaan esityksen tarpeiden mukaan. Osa speksien lumoa on ”tunnista biisi ja bongaa suosikkisi” –leikki. Hyvin tehty coveri on aina ilo – tämänhän kansakuntamme oppi viimeistään Vain elämää –sarjan myötä. Näyttelijöille napsahtaa laulusooloja roolihahmon mukaan ja osa musiikista saattaa olla puhtaasti bändin laulajien tulkitsemaa.
Tanssi on musikaaliteatterissa oleellinen osa kokonaisuutta ja lähes jokaiseen musiikkikohtaukseen harjoitellaan koreografia, jonka esittävät tietysti tanssijat sekä kohtauksessa mukana olevat näyttelijät. Vielä muutamia vuosia sitten jokaiselle biisille oli harjoiteltu ja suunniteltu omstart-biisi, joka toi jotain uutta ja erilaista musiikkikohtaukseen, mutta tästä luovuttiin monestakin syystä. Musiikkikohtaukset olivat tällaisina todella pitkiä sekä tuotannollisesti raskaita, mutta erityisesti haluttiin lisätä pakkaan musiikki-improvisaatio, ettei homma muuttuisi liian yksinkertaiseksi. Nykyisin solistit improvisoivat omstart-biisin yleisön ulvoessa rakkauttaan, mieluiten määreiden kera.
Määreistä puheen ollen, speksiesityksen sieluun kuuluvat olennaisesti omstart-välihuudot yleisöltä, jotka huudetaan määreellä tai ilman ja näin saadaan esiintyjä toistamaan edellinen toimintansa. Yleisö vaatii variaatiota! Omstart + määre (esim. omstart traagisemmin) ohjaa esiintyjän improvisaatiota tiettyyn suuntaan, kun taas pelkkä omstart-huuto antaa esiintyjälle enemmän valinnanvapautta uusintaan. Omstarttiin voi tarttua kuka tahansa lavalla olevista muusikoista, tanssijoista, näyttelijöistä, laulajista tai roudareista. Esitykset vaativatkin koko työryhmältä esiintyjistä tekniikkaan herkeämätöntä valppautta, koska mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa. Omstartit eivät kuitenkaan vaikuta tarinan kulkuun, mutta kuten maailma on meille opettanut, hyvät läpät jäävät usein elämään.
Speksisanan syntyhistoriasta on ristiriitaisia tulkintoja: joku katsoo sen tulevan sanasta spektaakkeli ja toinen taas juoksuttaa sen varmasti ruotsinkielen sanasta spex eli ilottelu. Puhekielessä speksillä kuitenkin tarkoitetaan nimenomaan määrettä ja tarkempia reunaehtoja asioille. Ilman huutelua ei synny speksiä. Ainoastaan musikaaleja.
Kruunupäiden harrastuksesta on myös historiallisesti kyse, koska speksin juuret kulkevat länsinaapurimme kuningaskuntaan, tarkemmin Uppsalaan, jossa 1500-luvulla opetettiin ylioppilaille latinaa teatterin keinoin. Perinne on Ruotsissa edelleen hyvin suosittu, tosin en tiedä onko latinan opiskelu enää kovin keskeisessä osassa. Opiskelijakunta oli alkuvaiheessa myös huomattavasti homogeenisempää kuin nykyaikana, eli kaikki näyttelijät olivat miehiä.
Ehkä tästä lähtötilanteesta juontuu speksien taipuvaisuus ristiin pukeutumiseen lavalla tai vain siitä, etteivät minkään oppiaineen sukupuolijakauman nallekarkit ole tasoissa. Mutta parempi näin. Muissa teatterimuodoissa yritetään vapautua sukupuoliin rajoittuneista roolituksista, mutta speksi on olosuhteiden pakosta säilyttänyt varioivan vapauden roolitusten suhteen. Sopiva ihminen roolitetaan sukupuolesta riippumatta.
Suomeen speksi kulkeutui vasta myöhemmin, eikä toiminta ollut vielä säännöllistä. 1930-luvulla teekkarit järjestivät speksiksi kutsuttuja tempauksia, mutta perinne hiipui vuosikymmeniksi, kunnes 80- ja 90-lukujen vaihteessa innostus levisi yliopistosta ja korkeakoulusta toiseen ympäri Suomea. Pisin katkeamaton speksiperinne Suomessa on Thoraxilla, Helsingin yliopiston ruotsinkielisillä lääketieteen opiskelijoilla, jotka ovat valmistaneet esityksiä aina 1950-luvulta lähtien.
Ensimmäinen Humanistispeksi esitettiin vuonna 2011 ja vuodenvaihteen jälkeen 19.2.2019 ensi-iltansa saa yhdeksäs produktio, tällä kertaa Peacock-teatterissa!
Teksti ja kuvat: Mari Ala-Nikkola