Yliopistolla elämällä on kaksi puolta. Toisaalta opiskelijoilta vaaditaan itsenäisyyttä ja teräksistä selkärankaa opintojensa loppuun saattamiseksi ympäristössä, jossa byrokratia tuntuu usein painavan puntarissa enemmän kuin koulutus. Mutta toinen puoli on se, joka on muotoutunut painamaan tuota murskaavaa koneistoa vastaan. Järjestöt.
Opiskelujen aikana opiskelijoita ympäröi ainejärjestöjen ja kattojärjestöjen verkosto, jotka suojelevat ja vaalivat heidän oikeuksiaan. Se on suorastaan huumaava tunne, kuinka huolehdittu voi olla vielä aikuisenakin. Mutta kuinka sitten, kun on sen kylmän suihkun aika ja siirrytään työ-elämän rullaamien myllynkiviin väliin? Sitten on omat järjestöt, jotka jatkavat voimien tasapainottamista, jotta et olisi yksin.
TAKU ry eli Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö on Akavan Erityisalojen jäsenjärjestö. Heidän toimintansa muistuttaa inhimillisyydellään monia meille tuttuja opiskelijajärjestöjä, koska heidän tavoitteensa ja tarkoituksensa ovat käytännössä samoja. He ovat luoneet aktiivisia suhteita näihin opiskelijajärjestöihin, jolloin heillä on mahdollisimman ajankohtainen kuvat opiskelijoiden tilanteesta. Humanistispeksin iloksi ja kunniaksi, TAKU myös tukee useita opiskelijaproduktioita sekä tapahtumia.
Ammattijärjestöihin liittyminen en ole ollut vielä kovin yleistä opiskelijoiden keskuudessa, mutta tulisiko sen olla?
TAKU:n jäseneksi voi liittyä siis jo opiskelujen aika. Mitä siis ammattijärjestöt tekevät? Kuten jo aiemmin sanoin, heidän toimintansa vastaa meille tuttujen kattojärjestöjen toimintaa, mutta hieman kovemmalla kierteellä. Opiskelijajäsenet nauttivat 1,3% palkkatulojen ennakonpidätyksellä (hox, Kelan etuuksia ei lasketa tähän) samoista palveluista, kuin muutkin jäsenet: työttömyysturvaa, lakimiespalveluja, vakuutuksia, urapalveluja sekä koulutuksia ja neuvontaa. Toisin sanoen, heidän puoleensa voit kääntyä, kun kaikki ei mennytkään täydellisesti uraputkeen.
TAKU on myös 2017 lanseerannut oman TAKUtuen rahoittaakseen jäseniensä opinnäytetöitä. 250 euron tukea jaetaan neljä kappaletta joka kevät vapaamuotoisten hakemusten perusteella. Tarkemmat tiedot hakemisesta julkaistaan helmikuussa ja itse hakuaika on maalis-huhtikuussa.
Kannustan kaikki tutustumaan TAKU:n toimintaan, jos ette ole sitä vielä tehneet, koska nykyaikaisessa individualistisessa taistelukulttuurissa on huojentava ajatus, että joku vielä turvaisi selustaa.
Teksti: Mari Ala-Nikkola