Musikaalina speksi on valojen kannalta mielenkiintoinen sekoitus, johon mahtuu perinteistä teatterivaloa ja keikkamaista musavalaistusta. Skaala on siis laaja! Valosuunnittelijan ja valotiimin työskentely tapahtuu tiiviisti ohjaajien, lavastajien ja muiden visuaalisten tiimien kanssa. Itse suunnittelu tapahtuu vasta, kun suuri osa speksin sisällöstä on jo harjoiteltu, mutta heti alkusyksystä mietitään tunnelmia, värejä ja sitä, miten valot saa nivottua speksin maailmaan. Myöhemmin mietitään muun muassa, miten tämän siirtymän saisi valojen kannalta onnistumaan, tarvitsisiko tuohon spottia ja voisiko tuon lavasteen korvata tai kruunata valojen avulla.

Suunnittelun lisäksi valotiimin työ painottuu varsinkin esitystilan rakennukseen ja esitysviikkoon. Parina viime vuonna esityspaikan teknikot ovat rakentaneet valot ennen speksiläisten saapumista, mutta produktiolaisetkin ovat rakennuspäivänä kiireisiä valojen suuntaamisessa, ohjelmoimisessa sekä teknisen läpimenon toteuttamisessa. Kannattaa varautua myöhäisiin öihin ja aikaisiin aamuihin, koska jonkun pitää myös luonnollisest ajaa valot esityksissä!

Kannustan sua hakemaan valosuunnittelutiimiin, jos esitystekniikka, visuaalinen puoli, esityksen visuaalinen dramaturgia tai hyvä meininki kiinnostaa yhtään! Sinulla voi olla kokemusta esitystekniikasta tai sitten ei, myös taiteellinen silmä on avuksi. Tiimi on pieni, mutta yhteistyötä tulee tehtyä niin monen eri tyypin kanssa, että lähes koko speksi tulee varmasti tutuksi.
Tervetuloa messiin, sinä valovoimainen tyyppi!