Speksi on teatteria, joka yhdistää elementtejä draamasta, musikaalista ja improvisaatioteatterista. Sen historia ulottuu 1500-luvun Ruotsin yliopistomaailmaan, ja se on sittemmin ajautunut myös osaksi Suomen yliopistokulttuuria. Humanistispeksi on sekoitus speksiperinnettä ja halua luoda uutta jokavuotisella produktiolla.
Speksi-sanan etymologia liittyy ruotsin kielen spektaakkelia tarkoittavaan sanaan spektakel, josta juontuu sana spex, jota kotimainen nimityksemme speksi mukailee. Kyseessä onkin varsinainen spektaakkeli. Teatterinmuotona speksi on ainutlaatuinen juuri sen moniulotteisuuden takia. Esiintyjien ja katsojien interaktiivinen suhde muodostuu keskeiseksi, sillä katsojat saavat vaikuttaa näkemäänsä huutamalla esiintyjille “omstart” tai määreen kanssa esimerkiksi “omstart kerro totuus”. Tällöin yleisö näkee edellisen kohdan uudelleen improvisoituna. Käsikirjoituksen rinnalle esitykseen syntyy toinen kerros. Improvisoidut kohdat tuovat välillä kevennystä ja toisinaan liittävät esityksen ajankohtaisiin tapahtumiin. Humanistispeksissä toimineena olen pitänyt erityisesti siitä, että omstartteja ei suunnitella lainkaan etukäteen, vaan ne todella syntyvät siinä hetkessä.

Omstartit ovat kiinnostava elementti myös siksi, että niitä voi tuoda esille lukemattomissa eri muodoissa. Speksissä omstartin voi huutaa paitsi hahmolle, myös näyttämöhenkilöille, bändille, tanssijoille, äänitiimille, valaistukselle tai Humanistispeksissä tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös videotiimille. Mahdollisuuksia on loputtomiin ja katsoja pääsee käyttämään mielikuvitustaan! Omstratien ansiosta jokainen esitys on erilainen kokonaisuus, sillä improvisaatio tapahtuu hetkessä, yhdessä yleisön ja esiintyjien välillä. Lopputulos on suuren yhteisön yhdessä luoma tapahtuma, jonka kulkua ei voi etukäteen ennustaa.

Improvisaatio ulottuu myös musiikkinumeroihin, jotka speksissä ammentavat tyyliään musikaaleista. Musiikkinumerot ovat käsikirjoitettuja kokonaisuuksia ja toimivat osana tarinaa. Musiikkinumeroiden toteutus alkaa yleensä sillä, että valitaan jo olemassa oleva kappale, joka sitten sovitetaan ja sanoitetaan uudelleen. Lavalla sen esittää bändi taustalaulajineen. Lisäksi musiikkinumeroihin kuuluu koreografia, joka liittää musiikkinumeron entistä tiiviimmin käsikirjoituksen maailmaan. Kirsikka kakun päälle on musiikkinumeroiden omstartit, joissa esiintyjät luovat yhdessä improvisoidun musiikkinumeron harjoitellun perään.

Kuten monet speksit, Humanistispeksi on täysin vapaaehtoinen. Satapäisessä työryhmässä luodaan produktio yhteen hiileen puhaltaen. Speksiin suhtaudutaan intohimoisesti ja antaumuksella hauskanpitoa unohtamatta. Lavalla tapahtuva esitys onkin näin ollen kymmenien innokkaiden yksilöiden pitkän yhdessä tekemisen tulos, joka parhaimmillaan välittyy myös kaikille katsojille unohtumattomana kokemuksena.
Kirjoittaja: Emmi Halmesvirta
Kirjoittajan kulttuurivinkki: Grayson Perryn näyttely, joka avataan Kiasmassa huhtikuussa