Humanistispeksin nimi julkistettiin viime viikon keskiviikkona Tiedekulman alakerrassa. Tilaisuus oli täynnä jännittäviä paljastuksia ja monipuolista ohjelmaa. Yleisö oli kerääntynytkin heti tilaisuuden aluksi odottamaan suurinta paljastuksen hetkeä. Odotus palkittiin, sillä tilaisuus avattiin uuden produktion tiivistunnelmaisella trailerilla, jonka lopussa ruudulle ilmestyi ensimmäisen kerran koskaan julkisesti vuoden 2018 produktion nimi: Muuri. Samaan aikaan kuhisi myös muualla. Nimi julkaistiin myös some-kanavissamme, lippukauppa avattiin niin netissä kuin paikan päällä, ja produktion komea oranssi-musta juliste kiinnitettiin seinälle, jota se koristi tilaisuuden loppuun saakka.

Tilaisuuden ohjelmassa tuotiin esiin speksiläisten lahjaakuutta laidasta laitaan. Saimme nähdä koskettavia musiikkiesityksiä sekä hulvattomia improvisoituja kohtauksia. Hiustiimi loihti halukkaiden hiuksiin improvisoituja lettikampauksia, joiksi hiuspäällikkömme Nina niitä osuvasti nimitti. Uuden kampauksen somistamana (tai ihan ilman kampausta) pääsi ottamaan itsestään kuvia muurin pätkän kanssa, tai raapustamaan oman julistuksensa tuohon samaiseen muuriin.

Pääkäsikirjoittaja Saanan ja ohjaaja Helmin haastattelussa yleisö kuuli kiinnostavia yksityiskohtia Muurin luomisesta ja työstämisestä. Saana kertoi inspiraation Muuriin lähteneen liikkeelle juuri tuosta yhdestä sanasta, jonka ympärille tarinan hahmot nopeasti mielessä muotoutuivat. Helmin mielestä parasta ohjaamisessa on se hetki, kun tuntee asioiden loksahtavan paikalleen ja näkee saman tunteen esiintyjien kasvoista.

Ja aivan! Saattoipa tilaisuudessa bongata myös jonkun Muurin hahmoista!

Kuvat: Veera Ala-Kaila