Tietovisailun parissa
Eräänä harmaana ja sateisena torstaina muutama viikko sitten kymmeniä ihmisiä kerääntyi yhteen hämärtyvässä illassa. Laukut painoivat ja kilisivät, jännittynyt ja innokas puheensorina kaikui aulassa ja ihmiset tekivät mitä ihmiset yleensä tekevät tällaisissa tilanteissa: kerääntyivät pieniksi puheliaiksi ja vähemmän puheliaiksi ringeiksi. Illan päättyessä olisimme oppineet tuntemaan toisemme paremmin.
Kyseessä oli tietenkin speksiäiset, Humanistispeksin ”fuksiaiset”. Teille, joille tähän termiin tutustuminen tulee ensimmäistä kertaa (kuten minullekin silloin), speksiäiset toimivat kuten fuksiaisetkin: jakaannutaan ryhmiin, suoritetaan tehtäviä, jotkut voittavat. Niin ja siinä samalla päädytään mukavaan hiprakkaan (tosin tämä oli täysin vapaaehtoista).
Omassa ryhmässäni oli seitsemän henkilöä ja koska ryhmämme jäsenmäärän laskeminen oli meille humanisteille yllättävän vaikeaa, nimesimme itsemme Antimatemaatikoiksi. Säännöt olivat yksinkertaiset. Ryhmät kiertävät rasteilla ja suorittavat halutessaan ja keretessään niin monta lisätehtävää, jotka kerryttävät ”opintopisteitä”, kuin ehtivät. Jokainen suoritus arvioidaan, opintopisteet lasketaan yhteen ja voittaja ilmoitetaan rastikierroksen päätyttyä.
Ryhmämme aloitti markkinoinnin pisteeltä, jossa tuli ottaa kuva ja keksiä slogan juhlistamaan Humanistispeksin kymmenettä juhlavuotta. Hius- ja maskeeraustiimin rastilla tehtävänä oli luoda uudelleen hahmo jostain vanhasta speksistä – jostakin ryhmän jäsenestä. Tämä onneton jäsen olin minä, eikä luomuksestamme otettua kuvaa ole soveliasta jakaa bittiavaruuteen. Tällä rastilla taisin ottaa muutaman ylimääräisen rohkaisuhörpyn, kun kuusi innokasta speksiläistä piirsivät naamaani.
Odottaessamme seuraavaa rastia suoritimme bonustehtäviä: teimme ihmispyramidin, näyttelimme kohtauksen klassikkoleffasta (Psykon suihkukohtaus), otimme ja jaoimme ryhmäkuvia sosiaaliseen mediaan, loimme äänimaisemia ja niin edelleen. Seuraava rasti oli vaikein. Musiikkirastilla meille annettiin paperi täynnä aivopähkinöitä ja ymmärsimme nopeasti miksi edellisellä ryhmällä oli mennyt niin kauan. Rasti oli kuitenkin antoisa, sillä ratkaisut toivat suunnatonta mielihyvää.
Tässä vaiheessa ryhmämme oli jo hiotunut yhtenäiseksi ja tuntemattomista oli tullut tuttuja. Siksi neljännellä rastilla, jossa piti keksiä jokin sankariteko ja toteuttaa se, päädyimme melko nopeasti yksimielisyyteen. Meistä sankariteon tulisi olla pyyteetön, eikä sitä siksi voisi toteuttaa pisteitä tavoitellen. Otimme siis riskin ja kieltäydyimme filosofisen kantamme vuoksi suorittamasta tehtävää.
Viimeisellä rastilla tuli keksiä rakkausruno taiteelle – omastamme tuli melko kyyninen eroruno – ja sitten olikin aika palata odottamaan tuomioitamme. Tärkeintähän ei ollut voittaa, vaan tutustua ja pitää hauskaa, mutta koen silti tarpeelliseksi mainita, että tulimme toiseksi.
Myöhemmin illalla, kun paikalle oli valunut muutakin speksiväkeä, jotka eivät rastikierrokselle ehtineet, oli pienen tietovisailun aika (ryhmämme, tällä kertaa nimeltään Grünt_allit tuli jaetulle kolmannelle sijalle).
Lopulta vain saunottiin, juteltiin ja oleiltiin ja ainakin minulla oli erittäin hyvä mieli lähtiessäni pienen porukan kanssa pikaruokaravintolan kautta kotiin. Traagisesti en ikinä päässyt kotiin asti, sillä kaaduin (oliko kyse sateesta tai sitten siitä viinistä, en tiedä), mursin nilkkani ja vietin viisi päivää sairaalassa. Mutta oli se sen arvoista! Haluaisin vielä näin julkisesti kiittää teitä, jotka minua kyseisessä pikaruokaravintolassa autoitte, se oli mielestäni juuri sellainen sankariteko, jonka myös ryhmämme olisi hyväksynyt.
On ehkä naiivia sanoa, että nyt olemme kaikki yhtä suurta perhettä, mutta lämmin vastaanotto ja lukemattomat avoimet ja iloiset ihmiset saivat olon tuntumaan kotoisaksi. Lisää raportteja sisäpiirin tapahtumistamme ja erityisesti juhlavuotemme kunniaksi julkaistavasta erityissisällöstä kannattaa pysyä kuulolla niin blogissa, Facebookissa kuin Instagramissakin!
