Villeistä ideoista kokonaiseksi tarinaksi – Videohaastattelussa käsistiimin Reeta Kantanen.

Ensimmäiseen haastatteluun saimme Reeta Kantasen, joka hääräilee tämän vuoden produktiossa käsikirjoitustiimissä. Reeta on jo viidennen vuoden Speksi-konkari, joka on ehtinyt kokeilla vuosien varrella muutamia eri tiimejä, mutta käsistiimi on hänelle uusi aluevaltaus. Lisäksi Reeta toimii myös sanoitustiimissä. Haastattelijana toimii Kaarle Kannisto, joka on video- sekä markkinointitiimin tiimipäällikkö ja bändiläinen. Haastattelu toteutettiin Oodissa Kaarlen ja kolmen muun videotiimiläisen voimin (Mirva Tyystälä, Katarina Matikkala, Sofia Uusi-Pantti). 

“Tykkään kirjoittamisesta, tarinoiden miettimisestä ja ylipäätään tarinallisuudesta”, Reeta mainitsee kertoessaan, miksi valitsi juuri käsikirjoitustiimin. Tämän vuoden Speksin käsikirjoitustiimipäällikkö on Emma Pyyhtiä, jonka idean pohjalta produktiota lähdettiin tekemään. Tiimi koostuu yhteensä kuudesta innokkaasta kirjoittajasta. 

Reetan mukaan käsistiimissä roolit ovat vaihtelevia, vaikka kaikki työstävätkin yhteistä projektia. “Joskus mä olin muistuttamassa, että joskus pitää ottaa oikoteitä. Että jos on joku uusi idea, niin miten tämän saisi mukaan muuttamalla vain yhtä virkettä tai kahta virkettä. Että ei tarvitsisi kirjoittaa koko juttua uudestaan.” 

Käsistiimin suurimmaksi haasteeksi Reeta nimeää ajan rajallisuuden: tänä vuonna tiimi hioi käsikirjoituksen valmiiksi ennätysajassa, nimittäin puolessatoista kuukaudessa! 

Haastattelija Kaarle tiedustelee, mikä on ollut käsikirjoitustiimin hauskinta antia. Reeta nostaa esille muun muassa villien ideoiden heittelyn, yhdessä tekemisen ilon ja läpilukujen viihdyttävyyden. Kaarle muistuttaa, että läpivedoissa nauraminen ennustelee tiettävästi hyvää käsikirjoitusta. “Toivotaan”, Reeta vastaa salamyhkäisesti. Monien hauskojen lainien joukossa yksi Reetan lempisitaateista tämän vuoden käsikirjoituksessa on lähtöisin toisen käsistiimiläisen, Pyry Pöyhösen, kynästä: “Asia on hoidettu, kuin muurinpohjalettu.” Voimme vain arvailla, miten tämäkin lausahdus aukeaa meille aikanaan. 

Haastattelun päätteeksi Reeta mietiskelee lämpimimpiä speksimuistojaan. Hän mainitsee viime vuoden produktion, jossa toimi ensimmäistä kertaa sanoitustiimissä. Omien sanoitusten kuuleminen ensimmäistä kertaa läpäreissä näyttelijöiden laulamana ja bändin säestyksellä oli merkityksellistä. “Myönnän, että viime vuonna vikassa esityksessä ehdottomasti itkin, kun tuli omia sanoituksia. Se oli hyvin tärkeetä ja lämpimiä hetkiä itselle”, Reeta muistelee. 

Katso myös video, niin saat kuulla vielä lisää mielenkiintoisia juttuja käsikirjoitustiimin toiminnasta. Oletko esimerkiksi miettinyt sitä, millä tavoilla omstartit otetaan huomioon käsikirjoitusta tehdessä? Entä miten poikkeuksellinen koronatilanne on vaikuttanut käsistiimin toimintaan tänä vuonna? Lähiviikkoinakin kannattaa pysyä kuulolla, sillä luvassa on lisää kiehtovia videohaastatteluita, joissa produktion eri tiimien jäsenet pääsevät jakamaan omia kokemuksiaan Speksiin liittyen.

Kirjoittaja: Sofia Lindeblad