Humanistispeksin kesäproduktio on kesän ajan tutkiskellut työtä ja sen merkitystä devisingin keinoin. Produktiossa näyttelevä Henrietta kertoo miksi haki mukaan ja…

Speksi on interaktiivinen musiikkiteatteriesitys, jossa katsojat saavat vaikuttaa siihen mitä näyttämöllä tapahtuu. Humanistispeksi nousee lavalle kerran vuodessa uudella produktiolla, jonka tekijöinä on pääasiallisesti Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan opiskelijoita.
Humanistispeksin kesäproduktio on kesän ajan tutkiskellut työtä ja sen merkitystä devisingin keinoin. Produktiossa näyttelevä Henrietta kertoo miksi haki mukaan ja…
Humanistispeksin kesäproduktio pohtii työn merkitystä ja arvoa – sitä arvoa, jonka työ meille antaa. Kysyimme ohjaajalta, mistä koko idea sai…
Velhotar Prospero syrjäytettiin Milanon hallitsijan paikalta ja ajettiin maanpakoon. Neljäntoista vuoden odotus palkitaan vihdoin, kun vanhat viholliset ajautuvat myrskyn seurauksena…
Read More Myrskyn silmässä: kesäproduktiolaisten mietteitä teatterikesästään
Toinen Humanistispeksin kesäproduktioista on sovitus William Shakespearen Myrskystä. Siihen kirjoitetaan parhaillaan käsikirjoitusta uudelleendramatisoimalla alkuperäistä Shakespearen näytelmää. Valmiin näytelmän muokkaaminen omaksi…
Speksit ovat upeita, elämää mullistavia ja unohtumattomia projekteja. Ja vain kerran vuodessa. Humanistispeksi ry on vuosi vuodelta kasvanut suuremmaksi yhteisöksi,…