Aikainen herätys lauantaiaamuna, kotiin unohtuneet eväät, tavallista pidemmältä tuntuva matka uudelle ylioppilastalolle, portaat ylös humanistiklusterille, nimi teipillä rintaan ja ei muuta kuin Mannerheim-saliin. Siellä se minua tälläkin kertaa odotti: pääsykoeviikonloppu.
Tämä oli minulle kolmas sellainen. Tiesin tavallaan mitä odottaa, mutta kuitenkin sama vanha jännitys nosti päätään jo viikolla ja perhoset juhlivat vatsassa. Siitä huolimatta oli helppo astua klusterille hymyillen, sillä vastassa oli iloinen puheensorina ja jo tutuksi tullut vastaanottavainen ilmapiiri. Oli hienoa nähdä suuri osa edellisten vuosien speksiperheestä samassa paikassa pitkän tauon jälkeen, ja tavata uusia innokkaita hakijoita.
Sain sittenkin evääni, koska kämppikseni on hieno ihminen (Kiitti Sampsa!), sain kuulla infoa lavastustiimistä, ja räppäsin ensimmäistä kertaa elämässäni täysin vapaaehtoisesti muiden ihmisten edessä. Se oli ihan kivaa. Kaiken kaikkiaan lauantai oli innostava, jännittävä ja minun tapauksessani pitkä päivä, jonka jälkeen jäi odottamaan tulevaa.
Sunnuntai oli näyttelijäksi hakevien tapauksessa intensiivinen päivä, jonka aikana tehtiin improvisaatio- ja dialogiharjoitteita ja lopuksi tanssikoe. Hymy ja nauru olivat eri harjoitteiden aikana herkässä, sillä ihmiset olivat valmiita näyttämään itsestään ratkiriemukkaita ja vaikuttavia puolia. Saimme esimerkiksi olla todistamassa Kuronen & Lahtinen –shown livekohtausta, jossa Helena kantoi Pyryä väkisin kohti Humanistispeksiä. Saatoin huutonauraa hieman. Tanssikokeessa pääsimme purkamaan kaiken lopun energiamme tanssin keinoin, ja oli helppo jäädä ihailemaan toisten tekemistä.
Ja sitten yhtäkkiä se oli ohi. Sanoin viikonlopun päättävässä fiilisringissä, että oloni oli kummallinen. Pääsykoeviikonloppu itsessäänkin tuntuu vuosi vuodelta olevan jotakin kummallista ja ainutlaatuista. Sitä odottaa, jännittää ja ehkä vähän pelkääkin. Silti siellä viihtyy ja parhaimmillaan siitä nauttii täysin siemauksin. Pääsykoeviikonlopussa tuleva produktio kaikkine tiimeineen konkretisoituu ja saa alkusysäyksen, vähän kuin vaunut vuoristoradan huipulla. Se on menoa nyt.
