Kun hain mukaan Humanistispeksiin, olin nuori ja hieman ujo fuksi. Juuri lukiosta päässyt, ulkopaikkakunnalta Helsinkiin muuttanut. Oli syksy 2011 ja jännittyneenä istuin odottamassa pääsykokeiden alkua. Olin varsin kokematon näyttelijä, saatikaan improaja, mutta kiinnostus teatterin tekemistä kohtaan oli sitäkin suurempaa. Speksistä käsitteenä minulla ei ollut mitään kokemusta, mutta musiikkiteatteri oli unelmani. Muistan, kuinka hihkuin onnea saadessani toivomani roolin, kuinka vietin kaikki iltani leikkien ja improvisaatiota opetellen, kuinka olin kauhuissani, kun ensimmäistä kertaa jouduin laulamaan treeneissä muiden edessä, ja ennen kaikkea ensimmäisen esityksen. Hetken ennen lavalle menoa. Yleisön äänet ja adrenaliinipurkauksen, kun väistämätön oli edessä. Sen onnistumisen tunteen, kun ihmiset nauroivat omstarteilleni ja huokailivat ihastuksesta söpölle roolihahmolleni.
Pitkä matka on kuljettu tuosta vuodesta, niin itseni kuin Humanistispeksin kannalta. Olen oppinut valtavasti teatterin tekemisestä ja saanut itselleni rakkaan perheen. Produktiot ovat kasvaneet vuosi vuodelta niin laadullisesti kuin osallistujamääriltään. Olen näytellyt kolme hyvin erilaista roolia: suloisen Ellan, huolestuneen Lääkärin rouvan ja rasittavan Gloria Gloryn. Laulanut, tanssinut ja improvisoinut. Lisäksi olen saanut toteuttaa mitä yltäkylläisimmät puvustusideani: mm. synkän Kuoleman, kimaltelevan Araknen ja komean Bergamot-poitsukan. Olen oppinut tekemään teatterimaskeja. Rauhoitellut ihmisiä takahuoneessa samalla, kun olen maalannut heille luomennostoa, leopardisilmiä tai feikki-tatuointia.
Olen ollut mukana perustamassa Humanistispeksi ry:tä. Olen kokoustanut, kokoustanut, kokoustanut ja treenannut, treenannut, treenannut. Tapahtumavastaavana järjestänyt ensimmäisiä nimenjulkkareita, pikkujouluissa keittänyt monta kattilallista joulupuuroa ja lopulta johdattanut ihmiset Mann’s street:ille laulamaan karaokea. Rekrytointivastaavana puhunut ihmisiä pyörryksiin bileissä aamuyöstä, kun jokin tiimipäällikkö on vielä uupunut. Viime vuonna hyppäsin lavan toiselle puolelle, olin mukana käsikirjoittamassa ja ohjaamassa. Näin todella, mitä kaikkea onnistuneeseen spektaakkeliin tarvitaan. Lukemattomat ihmiset raatavat kohti yhteistä tavoitetta. Pienet yksityiskohdat tekevät suuria eroja. Ensi-illassa katsoin yleisöstä kostein silmin ja ylpeänä Pe(i)liämme juuri ennen kuin lensin vaihtoon maapallon toiselle puolelle.
Humanistispeksi on ollut osa elämääni koko yliopisto-opintojeni ajan, eri elämäntilanteissa, suruissa ja iloissa. Olen kävellyt klo 12 päivällä kotiin karonkasta, nukahtanut ja herännyt seuraavana päivänä onttoon tunteeseen, kun tajuntaan on iskeytynyt totuus, että tässä se oli sitten tältä vuodelta. Sanonut, että noooooo, en minä varmaan enää ensi vuonna mukaan tule, mutta mennyt kuitenkin. Sillä Humanistispeksi on kuin huumaava lääke, addiktoiva mutta parantava.
-Helmi
Hae mukaan täältä ja rakastu Humanistispeksiin. Haku päättyy sunnuntaina 20.9.2015.