Speksiperhealbumissa produktioihimme osallistuneet aina speksijunioreista alusta asti mukana olleisiin kertovat speksitaipaleistaan.
Vuosia sitten aloittaessani yliopistolla luovin opintojen oheistoiminnan tarjonnan keskellä. Fukseja houkuteltiin liittymään oman ainejärjestönsä lisäksi lukemattomiin kerhoihin joiden kiinnostukset vaihtelivat elokuvista salamurhaamiseen. Kävin useammankin järjestön tutustumisilloissa, mutta vain speksiä juutuin tekemään vuosiksi. Olin aiemminkin harrastanut näyttelemistä, joten speksiin hakeminen tuntui luontevalta.
Produktion alkaessa huomasin, että speksissä kaikki oli kuitenkin toisin kuin aikasemmissa produktoissa. Aiemmin ohjaus, käsikirjoitus ja moni muu oli annettu valmiiksi päätettynä, mutta speksissä kaikki tehtiin itse. Äkillinen vastuu oli vapauttavaa: vaikka tehtävää oli paljon niin kaikki päätösvalta oli meillä itsellämme.
Ensimmäisessä speksissä into korvasi kokemuksen. Vähät lavasteet askarreltiin muovikelmusta puukehikoiden päälle ja roolivaatteet loihdittiin produktiolaisten vaatekaapeista. Nykyään speksi on laajentunut ja ammattilaistunut tiimin kasvaessa uusilla ja lahjakkailla ihmisillä. Ensimmäistä speksiä katsellessa vieno myötähäpeän puna kohoaakin kasvoille.
Viiden lavalla vietetyn vuoden jälkeen alkaa speksistä eläköityminen vaikuttaa gradun ja KELAn puristuksessa entistä todennäköisemmältä. Mutta olit sitten samassa tilanteessa kuin minä fuksina tai jo vanhempi opiskelija, speksiin kannattaa ehdottomasti hakea. Se tulee nielemään vapaa-aikasi, mutta myös antaa enemmän kuin muut harrastukset. Uskomattomien kokemuksien lisäksi se antaa kokonaisen yhteisön.
Riku, speksikonkari