Noin vuosi sitten huikean Metsämme ohjaaja Mari kirjoitti minulle Facebookissa, että ”You’re hired!” Olin hakenut apuohjaajan paikkaa tulevassa produktiossa, ja olin todella tohkeissani nämä uutiset kuullessani. Vaikka en tästä pestistä rahaa saanut, sain kullanarvoista oppia ja huikean kokemuksen, joka ei ole verrattavissa mihinkään aiempaan teatterikokemukseen.
Jokaisen apuohjaajan rooli määrittyy jokaisena vuonna taatusti eri tavoin. Ohjaaja määrittelee, mitä toivoo apuohjaajaltaan, ja työtä jaetaan sen mukaan. Meillä oli alusta asti selkeä työnjako siinä, että Mari ohjaa näyttelijöitä ennen kaikkea käsikirjoituksen osalta, ja minä ohjaan improa. Sitä vuoteni ylivoimaisesti eniten oli: minulle rakkaan impron ohjaamista. Rakastan myös leikkimistä ja liikeimproa, ja siten alkulämpät harjoituksissa olivat myös heiniäni. Lisäksi apuohjaajana tulee hoidettua kaikenlaisia käytännön juttuja, kuten treeniaikataulun excelöimistä ja näyttelijöiden pitämistä ajan tasalla. Sananmukaisesti apuohjaajan tehtävä on ohjaajan apuna toimimista. Apuohjaaja on ohjaajan tukena, ja hoitelee ohjaajan to do -listalta erilaisia asioita, jotta ohjaaja saa keskittyä itse ohjaamiseen eikä väsy täysin. Lisäksi minulle mahtava bonus oli se, että pääsin seuraamaan ammattitaitoisen ohjaajamme Marin työskentelyä lähietäisyydeltä.
Konkreettisesti vuodesta apuohjaajana jäi käteen muistivihko täynnä leikkejä, improharkkoja ja muita treenimuistiinpanoja. Tässä produktiossa meillä oli lavalla kerralla paljon ihmisiä, ja treenasimme pääasiassa aina koko porukalla. Impron vetäminen kahdellekymmennelle ihmiselle on antoisaa, mutta myös haastavaa. Apuohjaajana pääsee terästämään ryhmänohjaamistaitoaan ja kykyä suunnitella toimivia harjoituksia näin isolle porukalle. Varsinkin kenelle tahansa opettajaksi opiskelevalle tai muuten ihmisten kanssa työtä tekevälle tämä on todella hyödyllinen ja antoisa pesti!
Speksiin voi käyttää loputtomasti aikaa. Haastavinta vuodessa oli speksin ja muun elämän yhteensovittaminen. Itse kirjoitin gradun, valmistuin ja aloitin opettajan työt speksin aikana. Tätä kombinaatiota en välttämättä suosittele kaikille, koska vuosi voi olla jatkuvaa riittämättömyyden kanssa taistelua ja kaikkialle repeytymistä, mutta en antaisi esimerkiksi gradun olla myöskään este. Speksi opettaa aikatauluttamista, esimerkiksi opiskeluelämän ja speksin tasapainottamista. Suosittelen ottamaan haasteen vastaan, koska tilalle saat myös iltoja, aamuja ja mitä hauskempia tilaisuuksia huikeassa porukassa, jossa muodostuu voimakas yhteenkuuluvuuden ja ystävyyden tunne. Speksissä päädyin muun muassa vetämään lipunryöstöä Lapinlahdessa, kertomaan ja kuulemaan tuhansia fiiliksiä perinteikkäässä fiilisringissämme ja nauramaan kyyneleet silmissä monen monituisia kertoja.
Yksi hyvä puoli speksin päättymisessä on: nyt pääsen itse improamaan speksin improiltoihin jonkun muun vetämänä! Suosittelen improa kenelle tahansa harrastukseksi, ja sen vetäminen on myös arvokas taito, jota pääsee speksissä harjaannuttamaan – myös produktion ulkopuolella.
Kaiken kaikkiaan, speksi oli parasta yliopistossa. Tähän leikkiin kannattaa ryhtyä! Tukea työskentelyyn löytyy porukasta ja speksissä opitut taidot ovat non-formaalia oppimista parhaimmillaan. Tärkeintä on kuitenkin ihmiset: olen suunnattoman kiitollinen kaikista niistä kauniista sieluista ja mahtavista tyypeistä, joita olen speksien aikana saanut kunnian kohdata.