Lokakuu lähenee loppuaan, ja speksin rattaat puuskuttavat kokoajan kiihtyvää vauhtia. Esiintyjät ovat jo tiukassa harjoitusrutiinissa, ja taustatiimit uurastavat väsymättä kevättä kohti. Viimeiset pari päivää speksimme on kuitenkin viettänyt rentoutuen liikkuvan kuvan parissa. Lauantaina näyttelijät kerääntyivät Uudelle Ylioppilastalolle animaatioelokuvien ääreen, hengähtääkseen yhdeksi illaksi luovan toiminnan ihanuudesta ja tuskasta. Kyseessä ei kuitenkaan ollut täysin vapaa ilta, sillä elokuvat oli valittu näyttelijöille opetusmateriaaliksi roolityöskentelyä varten. Mikä oli siis elokuvia yhdistävä aihe? No, vihjeeksi annettakoon, että Disney-elokuvat ovat monen speksiläisen sydäntä lähellä, eikä tässäkään illassa kyseisen studion leffoilta vältytty.

LeffailtaN
Näyttelijöitä valmistautumassa elokuvamaratoniin. Pitkäkestoisen ja onnistuneen urheilusuorituksen avaimena toimivat tilaisuuteen sopivat eväät. Kuva: Mari Ala-Nikkola

Maanantaina osana HuKu-viikkoja päästiin ihastelemaan monissa nostalgisia tunteita herättänyttä Magian Mestaria. Järjestyksessään neljäs Humanistispeksi sai yleisöltä ihailevia kommentteja osakseen, joskin pidemmän linjan konkarit seurasivat omaa tekemistään myös kriittisin katsein. Se kertoo siitä, että henkistä kasvua on tapahtunut ja aina on varaa kehittyä. Siksi Humanistispeksi tähtää ensi kevääseen kunnianhimoisin silmin, valmiina jälleen yllättämään yleisön, joka oikeutetusti vaatii tekijöiltä yhä vain enemmän.

Alphonso
Vannoutuneimmat Humanistispeksin seuraajat muistavat Alphonso Allegrían ja New Orleansin kuuluisan Fox-teatterin. Kuva: Emilia Nuutinen

Marraskuu on iso kuukausi produktiolle. Vuoden 2016 Humanistispeksiä koskevat mysteerit hälvenevät päivä päivältä enemmän. Kirsikkana pohjalla on kuun lopussa järjestettävä nimenjulkistus, jota seuraa myös trailerin paljastus! Blogissamme päästään marraskuun aikana myös yhä tarkemmin seuraamaan niitä näkymättömiä prosesseja, jotka vievät kohti väistämätöntä crescendoa: esitysviikkoa Kansallisteatterissa.