Mieleeni on painunut vahvasti alkuvuodesta tehty kävelylenkki siskoni kanssa. Hän kertoi minulle speksistä, ja olin ihmeissäni, etten ollut aiemmin kuullut siitä. Menin kiinnostuneena ainejärjestöporukan kanssa katsomaan viime kevään Humanistispeksin esityksen, Pei(i)lin. Kokemus oli käsittämättömällä tavalla dynaaminen: se tapa, jolla yleisö pääsi osallistumaan esityksen tekoon, oli ainutlaatuinen. Huomioni kiinnittyi esiintyjien ja bändin taituruuteen. En ollut osannut odottaa niin korkeatasoista teatteria. Tämä kokemus takaraivossani jatkoin rauhallista elämääni, kunnes eräänä alkusyksyn iltana soivat päässäni siskoni sanat: ”Hae speksiin! Se ois niin sun juttu!”
Halusin tietää tarkemmin, mistä on kyse. Menin siis yhteen Humanistispeksiin hakeville järjestetyistä improilloista. Siellä pääsin ihailemaan useita viime speksissä lavalla olleita konkareita ja tietysti improamaan itse. Sen illan jälkeen päätin nyt tai ei koskaan -hengessä hakea Humanistispeksiin näyttelijä-laulajan rooliin.
Olin todella jännittynyt pääsykoeviikonlopun alussa. Meidän tuli esittää omavalintaiset monologit, dialogiharjoitus, laulaa ja vielä tanssiakin. Pelkäsin pääsykokeiden olevan hyvin kilpailullinen ja kireätunnelmainen tilaisuus. Kaikki oli niin hyvin organisoitua… Pelkoni kuitenkin osoittautuivat turhiksi. Pääsykoeviikonloppu meni yllättävän rennosti, vaikka jännitinkin kovasti monologia, jonka olin poiminut Tšehovin Vanja-enosta. Mutta kaikkein hämmästyttävintä oli tunne, joka valtasi minut pääsykokeiden aikana: lämmin, vastaanottavainen ilmapiiri, joka vallitsi kaikkien hakijoiden välillä. Pitkästä aikaa tunsin todella kuuluvani jonnekin.
Minulle tarjottiin roolia. Ohjaajan tekstiviestistä alkoi uusi, speksikäs elämäni. Hyvin äkkiä tajusin, että speksistä tulisi iso osa elämääni seuraavien kuukausien aikana Muut näyttelijät tiesin jo pääsykokeista, joten tunnelma oli hyvin tuttavallinen jo ensimmäisissä harjoituksissa. Aloitimme lukemalla käsikirjoituksen ja improamalla läpi kaikki kohtaukset. Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Meillä on ollut lokakuusta lähtien harjoitukset keskimäärin kolme kertaa viikossa. Yksi tärkeä speksiharkkojen piirre on fiilisrinki jokaisten treenien alussa ja lopussa. Kohtausharjoitusten ja repliikkien opettelun lisäksi olemme painottaneet liikeimproa ja oman roolihahmon kehittämistä. Ensimmäisiä tehtäviämme olikin kirjoittaa hahmollemme taustatarina. Se oli minulle todella merkittävä askel: tarinan kirjoittamisen kautta opin paremmin ymmärtämään omaa roolihahmoani ja tämän ajattelutapoja.
Kaikista vaikuttavimmat kokemukset näyttelijänä ovat olleet ne hetket, kun olen todella päässyt kosketuksiin roolihahmoni kanssa. Aina se ei ole helppoa, sillä joinain päivinä koen hänet etäiseksi. Yksi parhaista kokemuksista on ollut ns. kuuma tuoli -harjoitus. Siinä roolihahmo istuu tuolilla, ja ohjaaja haastattelee häntä muiden näyttelijöiden kuunnellessa. Sekä muiden seuraaminen että harjoitteen tekeminen ovat ravisuttavia kokemuksia. Koko tarina ja hahmot todella elävät keskuudessamme.
Aluksi vietimme aikaa lähinnä oman näyttelijätiimimme kesken, mutta nyt olemme paljon tekemisissä myös tanssijoiden kanssa, jotka ovat muuten aivan käsittämättömän hyviä. Pikkuhiljaa tapaamiset myös muiden tiimien, kuten maskitiimin kanssa, ovat lisääntyneet. Pari viikkoa sitten kuvattiin Metsän traileri. Musiikkikohtauksia harjoitellaan laulupäälliköiden, bändin ja kuoron kanssa. Iloksemme olemme olleet tekemisissä kaikkien produktiolaisten kanssa Humanistispeksi ry:n järjestämien yhteisten tapahtumien kautta: saunailta, yökylä ja nimenjulkkarit olivat tapahtumia, joihin olisin mennyt vaikka keuhkokuumeessa. Se johtui yksinkertaisesti siitä, mitä tunnen speksiä ja sen ihmisiä kohtaan. Erästä speksikollegaani lainatakseni: ”Yes, these are my people.”
Voi, kunpa voisin kirjoittaa vielä kaiken muunkin sen, mitä olen speksinäyttelijänä kokenut. Miten upeita tuottajamme, ohjaajat ja niin monet muut ovat, miten viime viikonlopun läpimenoista saisi kokonaisen blogikirjoituksen… Mutta aikani loppuu ja joululoma lähestyy. Tulen todennäköisesti viettämään paljon aikaa metsässä speksi-ikävää potien. Kai yritän vain sanoa, että olen onnellinen ja täysin hurahtanut. Tästä tulee upea speksi!
-Sonja