Tanssitiimi on harjoitellut ahkerasti syksystä lähtien, ja koska treenejä on ollut useamman kerran viikossa, on porukka hioutunut tiiviisti yhteen. On upeaa olla mukana näin omistautuneessa tiimissä. On ollut ihanaa päästä myös osaksi suurempaa speksiperhettä: olemme harjoitelleet paljon ihanien näyttelijöidemme kanssa ja läpimenoissa pääsimme vihdoin treenaamaan myös bändin kanssa.

Tanssitiimin improjen aihepiirit eivät rajoitu ainoastaan metsän eläimiin, vaan koko eliökuntaan. Olemmekin saaneet kehonkielen kautta ilmentää muun muassa kolibakteereja.
Ihan oikeastikin ollaan kyllä treenattu, kuten esim. joulukalenterin tanssiluukuista näkee. Tänä vuonna olemme olleet onnekkaita, sillä meillä on ollut mahdollisuus treenata tanssikoulu Footlightin tiloissa. On ollut mieletön apu pystyä miettimään tilankäyttöä kunnolla jo koreografiaa tehdessä. Isot näyttelijöiden ja tanssijoiden yhteiset tanssitreenitkään eivät ole ongelma, kun treenipaikka löytyy aina.
Loputkin koreografiat valmistuvat pikkuhiljaa, ja koko tiimi treenaa omistautuneesti mutta kuitenkin hauskuutta unohtamatta. Tästä speksistä tulee kyllä tanssillisesti (ja muutenkin) jotain ihan mahtavaa.

Koodilla ’humanisti’ saat 10% alennuksen Footlightin lukukausimaksuista, joten siitä vaan mukaan tanssiharrastuksen pariin!