Laulupäällikköä jänskättää!
Matka Jyväskylästä Helsinkiin spekseilemään on aluillaan. Yksi kuorolainen, Susanna, ja pari kimppakyytiläistä hyppäävät kyytiin, ja katuvat tätä pian, meinaa kuskia nääs laulattaa! Helsingin kaduilla Loviisa ja Susanna saavat pitkiä katseita suunnitellessaan stemmoja: toinen vetää bassoa ”BOM, BOM, BOM, BOM” ja toinen raikaa päälle Metsän ilosanomaa.
Kuorolaiset saapuvat yksitellen pieneen kellaritilaamme Omstartille. Kolme kuorolaista on jäänyt uupumaan päivän harjoituksista. Fiilispiirissä Julia havainnoi upeaa sisääntuloaan väärään luokkatilaan: ”TSÄDÄÄÄÄÄM!” Päällikön jännitys häviää, kun keskustelu poukkoilee rennosti puolelta toiselle. Yksi kuorolainen on mennyt tänään kihloihin ja on pienessä hiprakassa raahautunut treeneihin. Toinen kuorolainen on kuoleman väsynyt, muita naurattaa. Avataan äänet: päällikkö soittaa pianoa miten sattuu, ja kuoro laulaa juuri sitä, mitä päällikkö toivoo. Voiko olla parempaa? Äänen verryttelyn jälkeen seuraa (yleensä kropan verryttelyä, mutta tänään tilalla on) vakava rentoutumisharjoitus:
Kokoontumisemme puolessa välissä pääsemme asiaan: itse biiseihin. Kertaamme edellisten treenien biisit tutuiksi kaikille stemma kerrallaan. Päällikkö antaa äänet ja laskee neljään, kuoro hoitaa loput. Biisejä jankataan, kunnes äänet on puhtaita ja jokaisella varma olo omasta osuudestaan. Seuraavalla viikolla paneudumme muutamaan uuteen biisiin ja pääsemme viikonlopun läpimenoihin näyttämään kykymme! Tunnelma on positiivisen jännittynyt, mutta rento.
Kuvasimme myös jotain teille, arvon speksitoverit! Haluamme lämpimästi toivottaa teidät tervetulleiksi kuulemaan mm. tätä poppoota Metsään!
En osannut sanoa kuorolaisille moikka, sen sijaan suustani pääsi: ”Voi kun mää teistä tykkään!”