Päivä speksielämässä: maski- ja hiustiimien Kaisu

Promokuvaukset tämän vuoden produktiota varten tapahtuivat tammikuun alkupuolella Kaupunginmuseossa sekä Uudella ylioppilastalolla. Promokuvausten näkyvin osa, itse kuvat hahmoista, tulevat näkymään Humanistispeksin sivuilla ja someissa. Osa julkaistiin jo eilen nimenjulkistusjuhlissa ja osa tulee some-kanaviin yksitellen ennen esityksiä.

Vaikka kuvaukset kestivät vain yhden aamupäivän ajan, on taustalla paljon valmistautumista niin puvustuksen kuin maskin ja hiustenkin osalta. Seurasimme promokuvauksissa maski- ja hiustiimissä toimivaa Kaisua. Kaisu on englannin opiskelija ja ensimmäisen vuoden speksiläinen.

Miten päädyit speksiin ja hius- ja maskitiimeihin?

Kuulin ensimmäisen kerran speksistä vuosia sitten isoveljeltäni, joka oli mukana KY-Speksissä, ja siitä lähtien tiesin haluavani speksijuttuihin mukaan. Maskeeraus on ollut rakas harrastus jo pitkään, ja kuultuani maski- ja hiustiimistä avajaiskarnevaaleissa päätin hakea siihen.

Miten speksivuotesi on mennyt?

Speksivuosi on sujunut oikein hyvin! Oon saanut paljon uusia kavereita ja tuttavuuksia ja oppinut uusia juttuja maskeerauksesta ja hiustenlaitosta. Paljon aikaisia herätyksiä mutta sitäkin enemmän uusia kivoja kokemuksia!

Miten maskeeraus ja hiustenlaitto sujui tänään?

Ihan kivasti, vaikka tulikin kiire! Oli siistiä nähdä kaikki hahmot valmiina.

Kulttuurivinkkisi:

Black Mirrorin kauan odotettu neloskausi, joka tuli Netflixiin pari viikkoa sitten. Se pistää ajattelemaan.

Teksti ja video: Sohvi Tikanmäki

Teen sinusta kauniin

Ennen tätä syksyä en ollut kuullutkaan sanaa ”speksi”. Uuden ystävän ympäripuhumana innostuin ajatuksesta olla osa suurta produktiota, jossa olisi mahdollisuus tavata samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä. Päätin liittyä mukaan tietämättä lainkaan mitä odottaa. Hain useisiin tiimeihin, joista päädyin kahteen, koska eihän kahden rakkaan lapsen välillä voi valita. Niinpä minusta tuli sekä hius- ja maskitiimin että puvustustiimin ylpeä jäsen.

urdsqnj

Speksisyksy alkoi minulle yllättäen ja kiireellä. Tunsin itseni kaikkien speksikonkareiden seassa aika untuvikoksi, kun yritin pysyä kärryillä muiden puhuessa minulle täysin vieraista asioista ja ihmisistä. Vähitellen pääsin kuitenkin mukaan produktion vilskeeseen ja juoksin tiimitapaamisissa, joissa katseltiin inspiraatiokuvia, esiteltiin luonnoksia, sekä sovittiin hahmojaosta. Maskitiimissä luonnostelimme paperille mahdollisia maskeja ja mietimme hahmojen tyyliä. Lievänä yllätyksenä minulle tuli, että maskitiimissä saa maskeeraamisen lisäksi myös istua mallina tiimikavereille, koska näyttelijät eivät ole aina saatavilla. Olen saanut nähdä miltä näyttäisin 20 vuotta vanhempana ja jos minulla sattuisi kasvamaan parta.

Vaikka, maski ja hiukset ovat erittäin tärkeitä, on puvustuksella varmaan suurin merkitys speksin visuaaliseen ilmeeseen. Puvustuksen pitäisi olla kiinnostava ja yhtenäinen, mutta silti kaikkien asujen pitää erottua toisistaan.  Sen takia tiimipäälliköillä Katsulla ja Emilialla onkin ollut kamala työ omien vastuuasujen lisäksi kaikkien vaatteiden ja tiimiläisten koordinoinnissa, että lopputulos on yhteensointuva. Tiimiläisen tarvitsee keskittyä vain omaan vastuuasuunsa, eli metsästää kankaita, ommella ja toivoa, että asun sovituksessa ei ilmene ongelmia.

Tavallisesti meikkaus- tai ompeluharrastukseni ovat olleet eGakCzkr.jpgaika yksinäistä puuhaa. Ongelmien tulessa vastaan on vain täytynyt purra hammasta ja toivoa, ettei esimerkiksi raivopäissään revi tekemäänsä vaatetta palasiksi, jos ei itse keksi ratkaisua. Parasta speksissä olemisessa onkin ollut juuri mahdollisuus kysyä neuvoa tai vain keskustella yhteisistä mielenkiinnon kohteista omien tiimiläisten kanssa. Maskitiimin tapaamisissa voidaan puhua meikkitekniikoista tai tuotteiden koostumuksista, jotka kuulostaisivat joko siansaksalta tai kuolettavan tylsiltä monille muille kavereilleni. Olen oppinut hiustenlaittamisesta asioita, joita en mitenkään olisi voinut oppia itsekseni. Puvustustiimissä taas olen tutustunut kaavoitukseen, sekä saanut apua ja vinkkejä vaatteidenompeluun.

Molemmissa tiimeissä mahtavaa on myös ollut saada toteuttaa luonnoksiaan ja ajatuksiaan. Kun näkee suunnittelemansa maskin toisen kasvoilla, tai ompelemansa mekon promokuvissa, tuntee oikeasti saavuttaneena jotain. Nyt kun esitysviikko jo häämöttää, en malta odottaa, että pääsen näkemään oman käden jälkeni lavalla!

m3fuy1m
Speksifuksi Kirsi (maski Halti Ijas)

Se vei koko tytön

Reilu vuosi sitten, pääsin yliopistoon lukemaan englantilaista filologiaa, ja orientaatioviikon aikana silmiini osui muistaakseni tutorini Sampsan Facebookissa jakama linkki Humanistispeksin hakulomakkeeseen. Tämä kyllä herätti mielenkiintoni – olin ollut mukana mm. Kansallisteatterin Nuorisoteatteriprojektissa näyttelijänä ja maskeeraajana – mutta arvelin että minulla riittää ihan tarpeeksi tekemistä opintojen ja töiden kanssa ja unohdin asian. Seuraavalla viikolla Sampsa tuli juttelemaan speksin tuottajan ominaisuudessa. Hän oli saanut tietää minun olevan parturi-kampaaja ja tiedusteli kiinnostustani hakea maskitiimiin. Lupasin vilkaista hakulomaketta. Muutama päivä taisi vierähtää ennen kuin sain pidettyä lupaukseni, mutta senpä jälkeen ei paluuta enää ollut.

Syyskuun viimeinen viikonloppu pääsykokeineen koitti. Ensin kaikki visutiimeihin hakeneet kokoontuivat Utopiaan, tiimipäälliköt esittäytyivät, ja sen jälkeen jakauduttiin pienempiin ryhmiin omien hakukohteiden mukaisesti. Istuin saman tien alas maski- ja hiuspäällikkö Annikan kanssa, juttelimme vähän taustoistamme yleisesti ja aiheeseen liittyen, ja sain pääsykoetehtävän käteeni: kaksi tyhjää face chartia, jotka piti värittää annettujen ohjeiden mukaisesti. Palautin paperin, ihan tyytyväisenä aikaansaannoksiini, mutta saman tien todellisuus iski päin näköä. En menisi väittämään itseäni piirustuksellisesti erityisen lahjakkaaksi, ja mieleni tekikin hakata päätä pöytään kun näin muiden tuotoksia, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin: seuraavalla viikolla sain ilmoituksen että minut oli valittu tiimiin.

Lokakuun loppupuolella näin vihdoin ensimmäiset speksini – Humanistispeksin illanvietossa parin vuoden takaisen Magian mestarin ja heti seuraavana päivänä Fyysikkospeksin Mielenpuhaltajat. Maskitiimin osalta syksy alkoi verkkaisesti, mutta olimme saaneet käsikirjoituksen luettavaksemme ja pikkuhiljaa mekin pääsimme tositoimiin: marraskuussa pidettiin kaksi suunnittelukokousta sekä kuvattiin traileri ja joulukuussa päästiin kokeilemaan maskeja ja kampauksia näyttelijöille. Monet tekivät hahmoilleen sekä maskin että hiukset, mutta koska osa halusi vain maskeerata, niin sovimme, että minä vastaisin heidän hahmojensa kampauksista.

img_0431
Orava tupsukorvineen seka muita Metsän asukkeja. kuva Susan Heikkinen

Esitysviikko oli rankka, sitä ei käy kieltäminen – läheltä piti, etten pillahtanut itkuun jo keskiviikkoaamuna (onnesta tosin) kun luin bussissa katsojien palautteita ensi-illasta ja joku hehkutti oravan tupsukorvia, jotka olivat minun käsialaani. En suostunut pitämään vapaailtoja, vaan halusin olla mukana jokaisessa näytöksessä, ja kyllähän siinä sitten tulikin tehtyä joka päivä lähemmäs 12 tuntia töitä. Tiesin kuitenkin mihin ryhdyin, enkä mitään muuta odottanutkaan. Saati sitten vaihtaisi hetkeäkään pois.

Kun pitkin produktiota välillä juolahtaa mieleen, että nyt tehdään jotain suurta ja hienoa, ja kun sama ajatus toistuu monta kertaa jokaisena esityspäivänä, niin siitä fiiliksestä tulee aika koukuttava. Ja kun puolen vuoden työ huipentuu siihen, että viettää viikon ajan lähes jokaisen valveillaolotunnin niiden ihmisten seurassa, joiden kanssa tehdään sitä suurta ja hienoa, niin niistä ihmisistä tulee todella tärkeitä. Perhe. Voisin kuvailla speksifuksivuottani sanomalla, että annoin syyskuussa pikkusormeni, mutta speksi ei tyytynyt edes käteeni vaan vei koko tytön mennessään.

10556382_10207839925303253_881196446268266332_n
Entinen speksifuksi, nykyinen hiuspäällikkö Nina Teikari

Speksihakuun pääset täältä.

 

Katsaus takahuoneen tapahtumiin

Tällä kertaa pääsemme täällä blogin puolella kurkistamaan ehkä joillekin jopa hieman tuntemattoman tiimin toimintaan. Maskeeraus- ja hiustiimi, tuo takahuoneen piilossa ahertava joukkue, koostuu tänä vuonna kolmestatoista (!!) upeasta ja taitavasta sivellintaikurista. Tiimi on todellakin hurjan iso, mutta niin on myös esiintyjämäärä: heitä on noin kolmekymmentä. Takahuoneessa käy siis aikamoinen vilske, kun esiintyjille suditaan maskit naamaan, ja ilmassa leijuu ydinlaskeumaa muistuttava hiuslakkapilvi.

Maskitiimin työtahti kiihtyy mitä lähemmäs loppua produktio kulkee. Alkusyksy meni lähinnä tiimiä kootessa, mutta ehdimme aloittaa myös maskien ja kampausten suunnittelun varhain syksyllä. Ensimmäinen todellinen koitos tiimillemme tuli marraskuussa, jolloin kuvattiin traileri. Joulukuussa pääsimme testaamaan lukuisat visiomme kaikkien esiintyjien kasvoilla, joten suunnitelmat olivat jo aika selviä ennen joululomaa. Loman aikana maskitiimi sai kerätä voimia tammikuun voimannäyttöön, promokuvauksiin, joissa maskien ja hiusten täytyi olla tuliteriä salamavalojen loisteessa. Mutta eihän se ollut kuulkaa vielä mitään. Innolla odotamme esitysviikkoa, jolloin maskitiimi saa suunnilleen asua Kansallisteatterissa. Tämä ei tiimipäällikköä haittaa lainkaan.

Maski4
Kuva: http://perceptionvsfact.com/135d

Itse tiimipäällikön työ on ollut lähinnä ohjeiden jakoa, tapaamisten järjestämistä, hahmojen suunnittelua, tuotteiden hankkimista ja mahdollisten sponsoreiden miettimistä. Nyt olen itse asiassa oivaltanut, miksi tiimipäällikkö on olemassa: hän tekee aikatauluja! Niitä on paljon. Viime aikoina vapaat iltani ovat menneet miettiessä, miten yhdistää kolmenkymmenen esiintyjän ja kolmentoista maskeeraajan aikataulut yhden viikon ajalle.

Kerroinko jo, että speksi on yksi maailman mahtavimmista asioista? Nimittäin tuotteiden hankkimista en pidä ollenkaan pahana. Kukapa kosmetiikkaan rakastunut ei olisi halukas lähtemään maskeeraustuoteostoksille speksin suoma budjetti takataskussaan. Katsotaan vaan produktion jälkeen, miten reilusti se budjetti menikään yli…

Screen Shot 2016-02-19 at 07.43.19.png

Jotta en antaisi maskitiimistä liian analyyttistä kuvaa, täytyy varmaan heittää vielä taitelijakortit pöytään. Me maski- ja hiustiimin kasvatithan olemme siis oman elämämme taiteilijoita. Näemme kasvot maalarin tyhjänä, valkoisena canvaksena, jolle voimme luoda mitä ikinä haluammekaan. Onnekseni olen löytänyt tiimiini juuri ne, joilla sitä mielikuvitusta ja inspiraatiota löytyy vaikka muille jakaa. Kun näyttelijä luo roolihahmolleen luonteen, eleet ja äänen, on maskin tehtävä saada hahmo myös näyttämään siltä, miltä pitääkin. Tänä vuonna maskin ja hiusten osalta kaikista hauskin, mutta myös vaativin osuus, on ollut eläinhahmojen luominen. Kuinka maskeerata hirvelle turpa? Miten saadaan näyttelijän hiuksista ilveksen korvat? Entä miten ihmeessä teemme ihmisestä linnun? Nämä haastavat kysymykset ovat vieneet maskitiimin toiminnan uusiin sfääreihin, ja lopputulokset ovat, vaikka itse sanonkin, uskomattomia. Tule vaikka itse katsomaan. Ensi-ilta on jo aivan nurkan takana!

Maski5
Karu totuus paljastuu. Kuva: http://becuo.com/makeup-artist-memes

Jos ei vielä tullut ilmi, niin maskitiimiille sydämeni antaneena olen erittäin visuaalinen ihminen, joten annetaan seuraavaksi kuvien puhua puolestaan. Jotta postaus ei olisi pelkkää memeilyä, tältä näyttää Lokin maski suunnitelmasta toteutukseen.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Lisää hahmojen maskeja pääset näkemään Humanistispeksin Facebook-sivuilla, sekä tietenkin Kansallisteatterilla ensi tiistaista alkaen. Maski- & hiustiimi toivottaa omasta puolestaan kaikki lämpimästi tervetulleiksi!

Päiväni ohjaajana

Jokainen trailereita kuvannut ymmärtää hyvän aikataulutuksen tärkeyden. Siksi onkin mieltä ylentävää herätä kuvauspäivänä 2 tuntia myöhässä. Puolessa tunnissa kyyti on oven edessä, ja matka jatkuu kuvaajan ja äänisuunnittelijan kanssa kohti viimeisten kuvausrekvisiittojen hakua. Geokätköilyä luonnollisesti harjoitetaan ympäri Helsinkiä. Matkaa ei auta se, että navigoija on juuri pari päivää sitten päässyt nielurisaleikkauksesta, eikä ole juuri saanut syötyä mitään.  Energian puutteessaan hän ei aina muista kertoa ajoissa minne pitää kääntyä. Onneksi hiljaisena sunnuntaiaamuna muut autoilijat eivät joutuneet kärsimään röyhkeistä U-käännöksistämme.

Lopulta pääsemme määränpäähän, rauhaisaan metsään. Kruunuvuorenlampi on hiljainen ja seesteinen, paitsi silloin kun kengät liukuvat mudassa ja oksat käyvät kimppuun. Ensimmäiset traileritiimin jäsenet löytyvät lammelta jo lähes kylmettyinä, kun aikataulut eivät aivan pitäneetkään. Onneksi auto toi mukanaan suklaata ja ruokaa. Leiriydymme, ja alamme kuumeisesti etsiä tarkempia kuvauslokaatioita. Valmistelut loppuvat juuri kun näyttelijät saapuvat paikalle. Sitten kuvataan.

Miltäs tämä kuva näyttää? Joo, pitäskö toi kuva ottaa vähän matalammalta. Älä käänny ihan noin nopeasti, tai tee semmonen yhtenäisempi liike ainakin. Mee tonne saarekkeelle istumaan. Saadaaks me näyttelijälle alusta et se voi istua puoliks vedessä? Toinen näyttelijä lähtis nyt keräämään vähän lämpöä. Tää on merkkaus, vielä ei tarvi ihan heittäytyä. Pitäskö kokeilla kuvata tää kohtaus myös takaapäin? Tää ei oo käyttistä, takki villiintyi. Huohotukset kuulu nyt tosi hyvin. Aurinko alkaa laskemaan, nopeempi tempo! Seisot siinä, ja toi juoksentelee tuolla, seuraa. Tuut noiden oksien välistä ja jatkat tuonne. Sit vähän vielä jalkoja kuvataan.

Kuuden tunnin kylmettymisen ja neljän tunnin kuvausten jälkeen päivä on pulkassa. Ohjaaja ja kuvaaja ovat jatkuvasti olleet liikkeessä, konkreettisesti tai mielensä sisällä, mutta vähemmän onnekkaat ovat saaneet odotella ja seisoskella hyvän aikaa. Onneksi kuvauksissa selviää yllättäen, että eräs näyttelijöistä asuu puolen kilometrin päässä saunallisessa kartanossa. Spontaanit helpotuksen ja ilon reaktiot ovat käsinkosketeltavia. Tai tietenkään aivan kaikki eivät huokaise helpotuksesta: editoijien työ vasta alkaa.  Kuvaukset päättyvät sunnuntaina n. klo 17:00, ja torstaina klo 18:00 Alina-salissa potkaistaan käyntiin kuudennen speksin nimenjulkkarit. Mitäkö saimme aikaan? Tule itse paikan päälle, niin pääset seuraamaan kuinka tämän vuoden produktion salaisuudet pääsevät päivänvaloon!

Speksiperhealbumi osa 4: Tuuli

Humanistispeksi on jossain määrin ollut minulle kuin lapsi. Olen ollut mukana alusta asti ja nähnyt sen opettelevan kävelemään, tulevan uhma- ja teini-ikään ja kasvavan itsenäiseksi. Olen tehnyt lähes kaikkea lavastuksesta ja lipunmyynnistä maskeeraukseen ja käsikirjoitukseen.

Lähdin alun perin mukaan vuonna 2009 lavastuksesta kiinnostuneena, vaikka en ollut nähnyt ainuttakaan speksiä enkä edes tiennyt mikä speksi oli. Pian kuitenkin ymmärsin, että lavastus ei ollut juttuni. Kokeilin siis muita juttuja, ja kiinnostuin erityisesti maskeerauksesta ja hiustenlaitosta. Päädyin alun perin lähes vahingossa tekemään speksin hiukset moneksi vuodeksi ja siinä oli vain pakko oppia.  Nyt voin jo sanoa, että maski ja hiukset ovat se minun juttuni ja teen niitä speksin ulkopuolellakin. Välillä mietin jopa ammatillisen koulutuksen hankkimista.

Narrin hiukset

Eniten olen toiminut humanistispeksin puvustuksessa ja olenkin päässyt tekemään mielenkiintoisia projekteja. Olen mm. tehnyt nahkakorsetin, kynsilakannut kenkiä kultaiselle glitterillä, tehnyt iltapukua auton ikkunan lämpöhuovasta ja opettanut näyttelijälle kuinka puetaan sukkahousut. Olisi helppo urautua tekemään aina samoja asioita omassa elämässään, mutta speksi tuo aina jotain uutta ja jännittävää. Ilman speksiä en varmasti olisi koskaan suunnitellut logoa ja markkinointia, kihartanut synteettisiä hiuslisäkkeitä (ei yleensä suositella), rakentanut Porthanian pyöröovesta kopiota tai taituroinut päässä olevista hiuksista narrinhattua.

Hiukset2
Kuva: Inka Lähteenaro

Kun omat luomukset, ovat ne sitten hiuksia, pukuja tai repliikkejä, saavat aikaan reaktion yleisössä, on tunne todella hieno. Lisäksi on ollut mahtavaa nähdä miten omat luomukset kaikkien muiden panostuksen ohella muodostavat lopulta hienon spektaakkelin, jota yleisö hehkuttaa.  Kun antaa kaikkensa speksille, speksi antaa sen moninkertaisena takaisin.

Maskeeraus ja hiussuunnittelu

Speksin maskeeraajana heilut sivellin ja suoristusrauta kädessä kuumassa, hapettomassa ja puolialastomia näyttelijöitä vilisevässä huoneessa. Ei, se ei ole kamalaa, vaan tosi, tosi kivaa.

Kuva: Essi Laukkanen
Kuva: Essi Laukkanen

Maskitiimi vastaa maskeista ja hiuksista, ja kaikki saavat pomppia maskitiimin ja hiustiimin välillä. Takahuoneessa kaiken hiuslakkapölyn alla heitetään paljon levotonta läppää, kuunnellaan kaikkien suosikkibiisejä (silloin kun jonkun kännykkä toimii) ja luodaan hahmoille mielettömät maskit. Speksifiilis tiivistyy nimenomaan esitysviikolla, kun jokainen tiimi tekee täysillä työtä sen eteen, että saadaan illan esitys kasaan. Maskitiimi saa elää nimenomaan tuossa takahuonehälinässä, speksifiiliksen ytimessä.

Kuva: Lauri Hukkanen
Kuva: Lauri Hukkanen

Parasta maskeerauksessa on sen luovuus. Jokainen maskitiimiläinen saa osallistua maskien suunnitteluun ja yhdessä puvustuksen kanssa käytännössä päättää, miltä hahmot näyttävät ja miten niiden olemus saadaan upeiten esille. Luovuutta tarvitaan myös silloin, kun tuijotat pöydälle kasattuja puutereita, rasvavärejä ja tarvikkeita, ja mietit, miten saat ne kasattua jonkun naamaan kauniisti ja nopeasti.

Kokemusta maskeerauksesta ei tarvita, kunhan sivellin ja suoristusrauta ovat sulle ennestään tuttuja.Tervetuloa mukaan tiimiin!