Jokainen trailereita kuvannut ymmärtää hyvän aikataulutuksen tärkeyden. Siksi onkin mieltä ylentävää herätä kuvauspäivänä 2 tuntia myöhässä. Puolessa tunnissa kyyti on oven edessä, ja matka jatkuu kuvaajan ja äänisuunnittelijan kanssa kohti viimeisten kuvausrekvisiittojen hakua. Geokätköilyä luonnollisesti harjoitetaan ympäri Helsinkiä. Matkaa ei auta se, että navigoija on juuri pari päivää sitten päässyt nielurisaleikkauksesta, eikä ole juuri saanut syötyä mitään. Energian puutteessaan hän ei aina muista kertoa ajoissa minne pitää kääntyä. Onneksi hiljaisena sunnuntaiaamuna muut autoilijat eivät joutuneet kärsimään röyhkeistä U-käännöksistämme.
Lopulta pääsemme määränpäähän, rauhaisaan metsään. Kruunuvuorenlampi on hiljainen ja seesteinen, paitsi silloin kun kengät liukuvat mudassa ja oksat käyvät kimppuun. Ensimmäiset traileritiimin jäsenet löytyvät lammelta jo lähes kylmettyinä, kun aikataulut eivät aivan pitäneetkään. Onneksi auto toi mukanaan suklaata ja ruokaa. Leiriydymme, ja alamme kuumeisesti etsiä tarkempia kuvauslokaatioita. Valmistelut loppuvat juuri kun näyttelijät saapuvat paikalle. Sitten kuvataan.
Miltäs tämä kuva näyttää? Joo, pitäskö toi kuva ottaa vähän matalammalta. Älä käänny ihan noin nopeasti, tai tee semmonen yhtenäisempi liike ainakin. Mee tonne saarekkeelle istumaan. Saadaaks me näyttelijälle alusta et se voi istua puoliks vedessä? Toinen näyttelijä lähtis nyt keräämään vähän lämpöä. Tää on merkkaus, vielä ei tarvi ihan heittäytyä. Pitäskö kokeilla kuvata tää kohtaus myös takaapäin? Tää ei oo käyttistä, takki villiintyi. Huohotukset kuulu nyt tosi hyvin. Aurinko alkaa laskemaan, nopeempi tempo! Seisot siinä, ja toi juoksentelee tuolla, seuraa. Tuut noiden oksien välistä ja jatkat tuonne. Sit vähän vielä jalkoja kuvataan.
Kuuden tunnin kylmettymisen ja neljän tunnin kuvausten jälkeen päivä on pulkassa. Ohjaaja ja kuvaaja ovat jatkuvasti olleet liikkeessä, konkreettisesti tai mielensä sisällä, mutta vähemmän onnekkaat ovat saaneet odotella ja seisoskella hyvän aikaa. Onneksi kuvauksissa selviää yllättäen, että eräs näyttelijöistä asuu puolen kilometrin päässä saunallisessa kartanossa. Spontaanit helpotuksen ja ilon reaktiot ovat käsinkosketeltavia. Tai tietenkään aivan kaikki eivät huokaise helpotuksesta: editoijien työ vasta alkaa. Kuvaukset päättyvät sunnuntaina n. klo 17:00, ja torstaina klo 18:00 Alina-salissa potkaistaan käyntiin kuudennen speksin nimenjulkkarit. Mitäkö saimme aikaan? Tule itse paikan päälle, niin pääset seuraamaan kuinka tämän vuoden produktion salaisuudet pääsevät päivänvaloon!