Vuosi: 2016

  • Speksin tekeminen merkitsee ihmisille monia eri asioita: hengähdystaukoa opiskelusta, uusia ystäviä, itsensä ylittämistä, mahdollisuutta luovaan harrastukseen – listaa voisi jatkaa hyvinkin pitkälle. Itselleni speksi on tänä vuonna merkinnyt paitsi kaikkea […]

  • Speksin tekemiseen on alusta alkaen kuulunut periaate tarjota kaikille innokkaille mahdollisuus harrastaa teatteria kaikilla sen osa-alueilla. Kaksi vuotta lavalla pyörittyäni oli aika hypätä tuntemattomaan, joten hain lavastamaan, puvustamaan ja sanoittamaan, […]

  • Tässä nimenjulkkari-illan fiiliksiä! Kuvat on ottanut ihana kuvaajamme Susan Heikkinen. Jos haluat käyttää jotain kuvista muistathan mainita hänet kuvan yhteydessä. Kiitokset illan boolitarjoilusta menevät Mixtec Oy:lle, nam!

  • Humanistispeksin nimenjulkistusjuhlat syntyivät halusta luoda kaikille avoin, koko yhdistyksen ja kulloisen produktion yhteen keräävä, tulevaa produktiota promoava juhla. Humanistispeksi on kasvanut hurjasti olemassaolonsa aikana, ja niin myös nimenjulkkarit ovat siirtyneet […]

  • Olen englantilaisen filologian fuksi ja olen mukana Humanistispeksin vuoden 2017 produktiossa traileritiimissä, assarina. Hienompi termi tehtävälleni on ”second assistant camera”. Tykkään itse kovasti tästä nimikkeestä – tulee tärkeä olo! Elokuvia […]

  • Speksissä ehdottomasti parasta on yhdessä tekeminen. Speksin yhteisöllisyys ei kuitenkaan rajoitu pelkästään yhteisen teatteriproduktion toteuttamiseen, vaan ulottuu myös vapaa-ajalle ja harrastuksiin. Viime produktion jälkimainingeissa salilla treenaamisesta kiinnostuneet löysivät toisensa. Speksille […]

  • On pimenevä syysilta ja AD-tiimi on jälleen kerran kokoontunut pois muun speksiväen valvovien silmien alta jokaviikkoiseen tapaamiseensa. Yhdeksän ihmistä istuu pöydän ympärillä ja vähintään puolella on edessään tietokoneet. Näytöillä välähtelee […]

  • Aikainen herätys lauantaiaamuna, kotiin unohtuneet eväät, tavallista pidemmältä tuntuva matka uudelle ylioppilastalolle, portaat ylös humanistiklusterille, nimi teipillä rintaan ja ei muuta kuin Mannerheim-saliin. Siellä se minua tälläkin kertaa odotti: pääsykoeviikonloppu. […]

  • Reilu vuosi sitten, pääsin yliopistoon lukemaan englantilaista filologiaa, ja orientaatioviikon aikana silmiini osui muistaakseni tutorini Sampsan Facebookissa jakama linkki Humanistispeksin hakulomakkeeseen. Tämä kyllä herätti mielenkiintoni – olin ollut mukana mm. […]

  • Aloitin viime vuonna teatteritieteen opinnot – olin viime syksynä siis sekä yleisesti fuksi että niin sanottu speksifuksi. Syksyn alkaessa en edes tiennyt speksien olemassaolosta tai ollut varautunut siihen, että Humanistispeksissä esiintyminen […]

  • Mitä on kesä? Lyhyt, unenomainen ja häikäisevä valo, joka katkaisee tutut rutiinit. Tarjous mennä ja olla oma itsensä ihmisten seurassa, jotka jakavat valon. Oopperan hiljaiset kuiskutukset intensiivisen alkusoiton jälkeen. Lähes […]

  • Akateeminen tutkimus on haluttu viime aikoina valjastaa tiukemmin taloudelle alaiseksi. Koulutus on nähty yksilöllisenä investointina yhteiskunnallisen investoinnin sijaan. Asiantuntijuus ja maalaisjärki on asetettu rinnakkain toisensa poissulkevina vaihtoehtoina. Me Humanistispeksissä halusimme […]