Speksiperhealbumissa produktioihimme osallistuneet aina speksijunioreista alusta asti mukana olleisiin kertovat speksitaipaleistaan. Vuosia sitten aloittaessani yliopistolla luovin opintojen oheistoiminnan tarjonnan keskellä.…

Speksi on interaktiivinen musiikkiteatteriesitys, jossa katsojat saavat vaikuttaa siihen mitä näyttämöllä tapahtuu. Humanistispeksi nousee lavalle kerran vuodessa uudella produktiolla, jonka tekijöinä on pääasiallisesti Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan opiskelijoita.
Speksiperhealbumissa produktioihimme osallistuneet aina speksijunioreista alusta asti mukana olleisiin kertovat speksitaipaleistaan. Vuosia sitten aloittaessani yliopistolla luovin opintojen oheistoiminnan tarjonnan keskellä.…
Tuotanto on käynnistynyt jo keväällä tiimipäälliköiden, tuottajien ja käsikirjoituksen kanssa. Koko kesän tiimi on hionut teosta, joka on jo muutamien…
Kun käsikirjoitukseni valittiin tulevaksi Humanistispeksiksi, jokin muuttui. Ei minussa, vaan ympärilläni. Aluksi en huomannut, mitä tapahtuu. Havaitsin vain hauskoja sattumia,…
Kun hain mukaan Humanistispeksiin, olin nuori ja hieman ujo fuksi. Juuri lukiosta päässyt, ulkopaikkakunnalta Helsinkiin muuttanut. Oli syksy 2011 ja…
Me olemme ensikohtaaminen. Viettelijätär baaritiskillä. Me kuiskaamme korvaan jotakin, mutta emme koskaan paljasta kaikkea. Istutamme aivoihin kiusauksen siemenen. Me jätämme…
Nautitko esiintymisestä? Haluaisitko hioa taitojasi inspiroivassa seurassa? Humanistispeksi etsii myös näyttelijöitä tulevan vuoden produktioon, jossa on paljon erilaisia rooleja tarjolla.…
Mitäpä olisivat speksibiisit ilman osaavaa bändiä niitä soittamassa? Bändi on välttämätön osa hyvää speksiä, ja bändissä soittaminen onkin paitsi kehittävää…
Sinä suihku-, kuoro- ja yksinlaulaja, kokenut tai vain laulunhalua pursuava humanisti tahi muu olento, olet tervetullut luomaan yhtä tämän vuoden…
Lyhyestä virsi kaunis. Äänisuunnittelutiimissä pääset käyttämään luovuuttasi ja teknologista osaamistasi laajasti. Äänet ovat tärkeä osa teatteriesitystä ja ne luovat katsojalle…
Musikaalina speksi on valojen kannalta mielenkiintoinen sekoitus, johon mahtuu perinteistä teatterivaloa ja keikkamaista musavalaistusta. Skaala on siis laaja! Valosuunnittelijan ja…